Yhteisvastuukeräys 2024 käynnistyy sunnuntaina 4.2.2024. Yhteisvastuu keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen.

Vuoden 2024 Yhteisvastuukeräys kerää varoja yksinäisille, syrjäytyneille tai kriisin kohdanneille nuorille Suomessa ja maailmalla. 

Auta kanssamme yksinäisiä, syrjäytyneitä tai kriisin kohdanneita nuoria Suomessa ja maailmalla.

Suomessa nuorten yksinäisyys on kasvava ja vakava ongelma, eikä se ole vähentynyt koronarajoitusten purkamisen jälkeen. Tällä hetkellä joka kuudes nuori Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Joka neljännellä ei ole porukkaa, johon kuuluisi. Yhtä moni on vailla yhtään läheistä ystävää. Apua tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Yksinäisyys ahdistaa. Yksinäisyys sattuu. Yksinäisyys voi myös sairastuttaa, sillä pitkään jatkunut yksinäisyys on stressitila ja riski psyykkiselle sekä fyysiselle terveydelle. Yksinäisyys vaikuttaa sekä nuoreen että yhteiskuntaan alentamalla oppimiskykyä ja ajamalla helpommin työmarkkinoiden ja koulutuspolkujen ulkopuolelle. Yksinäisyys myös lisää todennäköisyyttä sairastua mielenterveysongelmiin, kuten ahdistukseen, masennukseen ja sosiaalisiin pelkoihin

Lahjoituksien tuotosta 20% ohjataan Suomen ev.lut.seurakunnille oman paikkakunnan nuorten hyväksi tehtävään työhön ja alueelliseen sosiaaliseen auttamistyöhön.

Toinen 20% käytetään HelsinkiMission työhön, jolla autetaan yksinäisiä nuoria tarjoamalla kriisi- ja keskusteluapua ympäri Suomen. School to Belong -ohjelma auttaa kouluja tunnistamaan, lievittämään ja puuttumaan nuorten yksinäisyyteen. Lahjoituksin tuetaan myös kriisipistettä, joka tarjoaa nuorille matalan kynnyksen ammatillista keskusteluapua ja vapaaehtoisen tukihenkilön tukea.

Noin 60% tuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon, jolla tuetaan työtä maailman kriisi- ja katastrofialueilla mahdollistamalla lasten ja nuorten koulunkäynti sekä tarjoamalla ammatillista koulutusta erityisesti pakolaisasutusalueilla

Vuoden 2024 Yhteisvastuu-pappina toimii Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka. Tavallisesti presidentti toimii keräyksen suojelijana ja avaa sen, mutta vuoden 2024 presidentinvaalien takia pääministeri Petteri Orpo avaa kampanjan 4.2.2024.

Keräys käynnistyy helmikuussa SU 4.2.2024 ja jatkuu 31.12.2024 asti. Keräyslupa on voimassa koko vuoden ajan, mutta aktiivisin keräyskausi ajoittuu helmi-maaliskuulle. Ilmajoen seurakunnassa keräys toteutetaan lipaskeräystempauksina ja sähköisellä lahjoitustavalla. Lisäksi on monenlaisia tapahtumia keräysvuoden aikana. Kerääjäksi ja/tai talkoolaiseksi voi ilmoittautua diakoniatoimistoon.

Kymmenen prosenttia suomalaisista kärsii pitkäkestoisesta yksinäisyydestä, joka monesti alkaa jo lapsuudessa. Suomalaisista lapsista ja nuorista noin 10–30 % kokee toistuvaa yksinäisyyttä.

Vuonna 2023 toteutetun School to Belong -yksinäisyyskyselyn mukaan 14 % nuorista kokee haitallista yksinäisyyttä oppilaitoksessaan ja heistä 41 % ei koe voivansa vaikuttaa yksinäisyyden tunteeseen.

Haitallista yksinäisyyttä kokevat nuoret tunnistavat yksinäisyyden liittyvän mielenterveysongelmiin, sekä lisäävän väsymystä, ärtymystä ja keskittymisen vaikeuksia oppitunnilla.

Pitkittynyt yksinäisyys heikentää psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä terveyttä, heikentää kykyä oppia ja integroitua osaksi yhteisöjä ja lisää syrjäytymisen, itsetuhoisuuden, väkivallan ja radikalisoitumisen riskiä

Keräys käynnistyy helmikuussa SU 4.2.2023 ja jatkuu 31.12.2024 asti. Keräyslupa on voimassa koko vuoden ajan, mutta aktiivisin keräyskausi ajoittuu helmi-maaliskuulle. Ilmajoen seurakunnassa keräys toteutetaan lipaskeräystempauksina ja sähköisellä lahjoitustavalla. Lisäksi on monenlaisia tapahtumia keräysvuoden aikana. Kerääjäksi ja/tai talkoolaiseksi voi ilmoittautua diakoniatoimistoon.

 

Voit lahjoittaa lipaskeräyksen aikana kerääjille, mutta myös verkkopankissa osoitteessa yhteisvastuu.fi/ilmajoki

 

Alla näet tilisiirron maksutiedot keräykselle.

 

  

 

Lahjoituksen tekemiseen kuluu aikaa alle 4 uhria.

Apua jo vuodesta 1950

Yhteisvastuukeräys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys ja välittämisen kansanliike, joka kutsuu mukaan tekemään yhdessä toisille sen, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän.

Osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen olet lahjoituksellasi auttamassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Tee avusta totta.

KOTIMAAHAN 40%

Yhteisvastuukeräyksen keräystuotoista 20 prosenttia kohdistetaan HelsinkiMissiolle. School to Belong -ohjelma auttaa kouluyhteisöä tunnistamaan ja lievittämään nuorten kokemaa yksinäisyyttä sekä tarjoaa työkaluja yksinäisyyteen puuttumiseen.

School to Belong -ohjelman sisältö:

• Keskusteluapu, kaveri- ja ryhmätoiminta

• Yksinäisyyskysely ja strategiatyökalu

• Koulutukset ja luennot

• Oppituntimateriaalit ja työkalut

• Yhteisölliset tempaukset

• Kouluvierailut

Lahjoitusten avulla muun muassa yhä useammat nuoret ja oppilaitokset ympäri Suomen pääsevät mukaan School to Belong -ohjelmaan.

Nuorten kriisipiste tarjoaa matalan kynnyksen ammatillista keskusteluapua ja vapaaehtoisen tukihenkilön tarjoamaa tukea.

• HelsinkiMission ammattiauttajan tarjoamaa kriisi- ja keskusteluapua nuorelle maksutta

• 12–29 -vuotiaille nuorille

• Avunsaanti ei vaadi lähetettä tai diagnoosia

• Kasvokkain Helsingissä ja ympäri Suomen etäyhteyksin

• Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Lahjoitusten avulla apua tarvitsevat nuoret saavat kriisi- ja keskusteluapua HelsinkiMission ammattiauttajilta.

Toinen 20 prosenttia keräystuotosta jää keräävälle seurakunnalle paikallisten nuorten tukemiseksi sekä muuhun oman alueen auttamistyöhön, mm. diakonia-avustuksiin

 

 

Tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän. Yhteisvastuu <3

ULKOMAILLE 60%

60 % keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA) katastrofirahastoon, josta tuetaan humanitaarisen avun muodossa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä maailman katastrofien keskellä. Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston avulla hätäapua pystytään antamaan nopeasti siellä, missä avuntarve on suurin. Humanitaarista apua kaivataan äkillisten tai erityisen pitkäkestoisten luonnonmullistusten (hirmumyrsky, tulva, maanjäristys tai kuivuus) tai sodan ja kriisien aiheuttaman hädän keskellä

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Katastrofirahaston turvin voidaan nopeasti turvata riittävä ravinto, välttämättömät perustarvikkeet, terveydenhoito, puhdas vesi ja majoitus. Lisäksi lapsille ja nuorille pyritään järjestämään mahdollisimman nopea paluu kouluun. Välittömän hätäavun lisäksi ihmisiä autetaan varautumaan mahdollisiin tuleviin katastrofeihin.

Maailman katastrofialueilla Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan niitä yhteisöjä, lapsia, nuoria ja perheitä, jotka ovat kärsineet pahiten konfliktien, katastrofien ja luonnonmullistusten aiheuttamissa hätätilanteissa.

Kansainvälisen diakonian esimerkkikohdemaa vuonna 2024 on Uganda, joka on yksi maailman eniten pakolaisia asuttavista maista. Maassa asuu yhteensä 1,5 miljoonaa pakolaisena maahan tullutta ihmistä. Heistä noin kolmannes on kotoisin vuosikymmenien konfliktin runtelemasta Kongon demokraattisesta tasavallasta.

KUA tekee työtä Ugandassa kuudella pakolaisasutusalueella. Koulutushankkeiden avulla parannetaan koulutuksen saatavuutta rakentamalla uusia ja turvallisia luokkahuoneita, järjestämällä kouluun paluuseen kannustavia kampanjoita ja lisäämällä tietoa koulutuksen tärkeydestä sekä jakamalla oppimateriaaleja ja hygieniapakkauksia.

Koulutuksen laatua parannetaan opettajankoulutuksella, tarjoamalla psykososiaalista tukea ja opinto-ohjausta sekä mahdollistamalla pääsyä korkeakouluopintoihin yliopistostipendien avulla. Koulutustyötä tehdään kaikilla tasoilla: varhaiskasvatuksesta perus- ja toisen asteen koulutukseen sekä ammatilliseen koulutukseen. Lisäksi KUA:n hankkeissa on huomioitu erityistä tukea tarvitsevat oppilaat, joille mahdollistetaan erityisopetusta sekä nopeutettua koulutusohjelmaa, jotta nuoret, joiden koulutie on jäänyt pakolaisuuden vuoksi kesken, voivat kiriä kiinni ikätovereitaan

Rahankeräyslupa:

Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi.

Lue lisää, miten Yhteisvastuu auttaa:  www.yhteisvastuu.fi