Uutislistaukseen

Minä laitan kaiken valmiiksi

Ilmajoki-lehden Työn äärellä -juttusarjassa 31.8.2017 työstään kertoi seurakuntamestari Eero Aitto-oja. Jutun teksti ja kuvat: Kea Pesonen

– Minut valittiin, koska olin kuulemma niin suntion oloinen. Työn saatuani ryhdyin sitten ottamaan selvää siitä, mitä suntio oikeastaan tekeekään.


Kirkossa on yhteensä viisi virsitaulua, mutta siunaustilaisuudessa käytetään vain yhtä niistä.

Ilmajoen seurakunnan seurakuntamestari Eero Aitto-oja on rauhallisen asiallinen, välitön ja huoliteltu. Hän istuu kirkon sakastissa suoriin housuihin, kauluspaitaan ja kravattiin pukeutuneena. Miehestä huokuu rauha ja erikoinen hiljainen päättäväisyys. Hän haluaa toimia niin, että tilaisuudet sujuvat ja ihmisten on hyvä olla.

Mies näyttää löytäneen työstään olennaisen reilussa 20 vuodessa. 90-luvulla myyntityöstä työttömäksi jäänyt Aitto-oja aloitti suntion uransa silloisen asuinpaikkansa Pukkilan seurakunnasta. Työhön annettiin hyvä perehdytys, eikä Aitto-oja ole sen kummempaa koulutusta tarvinnut.

– Jokaisessa seurakunnassa käydään toki työn alkaessa läpi paikalliset tavat toimia. Toisaalta monet asiat tehdään paikasta riippumatta varsin kaavamaisesti aina samalla tavalla, Aitto-oja kertoo.

Haapajärveltä Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva Aitto-oja muutti Ilmajoelle kokoaikaisen suntion työn perässä 10 vuotta sitten. Hänellä ei ollut paikkakunnalle minkäänlaisia aikaisempia siteitä, mutta sopeutuminen oli lukuisissa eri paikoissa asuneelle Aitto-ojalle helppoa. Mies toivoo työskentelevänsä Ilma- joen seurakunnassa eläkkeelle jäämiseensä saakka.

Asiat paikoilleen

Kirkko on Aitto-ojan työhuone. Suntion tehtävä on huolehtia kirkon kunnosta ja siisteydestä ja järjestellä kaikenlaisia tilaisuuksia, joita siellä järjestetään. Tärkeintä on valmistella kirkkosali viemällä sinne esineet, välineet ja kalusteet, joita kulloisenkin toimituksen sujumiseen tarvitaan.

– Minun työni on sitä käytännön järjestelyä. Se on monesti varsin rutiininomaista, ja se on hyvä, sillä muistettavaa on aika paljon.

Eniten seurakuntamestaria työllistävät siunaustilaisuudet, joita on tavallisesti useita viikossa. Niin tänäänkin.

Aitto-oja hakee sakastista arkun paikkaa merkitsevän lattiavaatteen ja siunaushiekan. Hän asettelee telineisiin liput, sillä siunattava on veteraani. Sormet viipyilevät lipun helmassa ja silmät tarkkailevat kankaan laskostumista.

Aitto-oja asettelee kynttilänjalat huolellisesti siten, että alttarin edusta näyttää miellyttävältä. Ennen tilaisuutta hän kertaa toimituksen kulun varmistaakseen, että on muistanut järjestellä kaiken tarpeellisen.

Välillä mies vie vieraita varten virsikirjoja penkkiriveihin ja kipaisee parvelle kiinnittämään virsitaululle tilaisuuteen valittujen veisujen numerot. Kynttilänjalat ja kukka- laitteille tarkoitetut telineet Aitto-oja asentaa paikoilleen tottuneen napakasti, joskin kynttilöiden paikkoja täytyy vielä hiukan säätää.

– Pidän symmetriasta. Minulle on jostain syystä tärkeää, että esimerkiksi virsikirjat ja kynttilät ovat tasaisesti aseteltuina. Se näyttää miellyttävältä, Aitto-oja pohtii ohimennen puuhaillessaan.

Kun kaikki tuntuu olevan valmista, mies pysähtyy toviksi. Hän käy tilaisuutta läpi mielessään, jotta mitään ei pääse unohtumaan. Monesti kaikki on valmista jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Silloin Aitto-oja odottaa, että vieraita ja tilaisuuden työntekijöitä alkaa saapua paikalle. Aina jollain saattaa olla kysyttävää, ja suntio opastaa mielellään.

Taustalla ja ihmisten edessä

Hautajaisten aikana Aitto-ojalla on muista tilaisuuksista poiketen näkyvä rooli tilaisuuden kulussa. Suntio kulkee arkunkantajien edellä, kun arkku tuodaan kirkkosaliin. Samoin hän johdattaa kantajat ja muun saattoväen siunauksen päätyttyä kirkkosalista haudan luo.

Vihkimisissä ja kasteissa suntio ei juuri ole näkyvillä, mutta tekemistä riittää ennen tilaisuuksia ja niiden jälkeen. Eräs tärkeä asia on jokaisen tilaisuuden vieraiden laskeminen. Sen Aitto-oja tekee ylhäältä urkuparvelta, jonne hän suuntaa esimerkiksi vihkimistilaisuudessa heti avattuaan kirkkosalin ovet morsiamelle.

Toimitusten ohella suntio valmistelee jumalanpalveluksia. Niihin Aitto-oja myös osallistuu esimerkiksi sytyttämällä kynttilöitä ja keräämällä kolehtia.

– Siinä mielessä tämä on välillä aika näkyväkin työ. Ujonpuoleisena ihmisenä en erityisesti kaipaa katseiden kohteena olemista, mutta siihenkin olen tottunut. Aika monessa ilmajokisessa kodissa on luultavasti minun kuvani. Päädyn usein väistämättä valokuviin, joita läheiset ottavat esimerkiksi konfirmaatioissa.

Niin sanottuja pukupäiviä, jolloin Aitto-ojalla on järjestettävänään tilaisuuksia, on kolmesta neljään joka viikko. Erityisesti kesäaikaan työ saattaa olla hyvinkin hektistä, sillä siunausten lisäksi on runsaasti kesähäitä viettävien parien vihkimisiä ja esimerkiksi konsertteja. Parhaimmillaan samana päivänä saattaa olla aamulla kaksi siunausta, sitten kolmet häät peräkkäin ja illalla vielä musiikkitilaisuus.

– Sellaisina päivinä aikataulut ovat tiukkoja, eikä järjestelyihin ole tilaisuuksien välissä yhtään ylimääräistä aikaa. Kiire on ajoittain tämän työn ikävimpiä puolia.

Aitto-ojan työpäivät saattavat joskus venyä jopa 14-tuntisiksi. Taukojakaan ei usein ehdi pitää, vaan mies saattaa esimerkiksi syödä eväänsä sakastissa odotellessaan jonkin meneillään olevan toimituksen päättymistä. Oli tilaisuus miten myöhään tahansa, suntion tehtävä on huolehtia kirkon siivoamisesta illan päätteeksi.

Hengellisyys on läsnä

Toisin kuin ammatin perusteella saattaisi kuvitella, Aitto-oja ei ole uskonnollinen ihminen. Kirkossa työskennellessään hän kuitenkin kokee olevansa tekemisissä hengellisellä tavalla merkityksellisten asioiden kanssa.

– Kun vaikkapa asettelen leivällä ja viinillä täyttämiäni ehtoollisastioita alttarille, niin tiedostan sen, että eivät nämä ole mitä tahansa astioita. Minulle merkittävää on kuitenkin ennemmin se, että laitan asiat järjestykseen tilaisuuksia varten.

Jonkinlainen henkisyys on väistämättä läsnä Aitto-ojan työssä, vaikka tehtävän ydin rakentuukin talonmiehen tehtävien kaltaisista käytännöllisistä rutiineista. Se ilmenee ihmisten kohtaamisessa, juttutuokioissa hautausmaalla ja esimerkiksi läheisensä menettäneiden kuuntelemisessa. Erityisesti aktiiviset seurakuntalaiset tuntevat Aitto-ojan ulkonäöltä, ja miestä lähestytään usein kirkkosalissa tai piha-alueilla.

– Kyllä ihmiset tulevat puhumaan minulle asioistaan, koska he tietävät, että olen suntio. Joku saattaa vaikka kertoa ihmisestä, jonka haudalle on tullut käymään. Minä kyllä kuuntelen aina.

Kaikenlaisia kohtaamisia

Eero Aitto-oja on toiminut Ilmajoella suntiona jo kymmenen vuotta. Miehen löytää kirkolta töistä lähes kaikkina viikonloppuina ja juhlapyhinä, sillä silloin valmisteltavia toimituksia riittää. Suntion viikon vapaapäivät ovat maanantai ja tiistai.

Työssään suntio on paljon tekemisissä esimerkiksi kastettavan tai siunattavan läheisten kanssa. Joskus ihmiset ovat Aitto-ojaan yhteydessä järjestelyihin liittyvissä asioissa useitakin kertoja ennen tilaisuutta. Joskus taas mies tapaa läheiset ensimmäisen kerran esimerkiksi näiden saapuessa kirkkosaliin juuri ennen läheisen viimeistä matkaa. Ajankohdasta riippumatta Aitto-oja kokee pystyvänsä antamaan ihmisille tärkeää tukea.

– Kyllä minun työni on sillä tavalla tärkeää, että olen avuksi ihmisille. Monesti erityisesti siunattavan läheisten oloa helpottaa se, että olen paikalla opastamassa heitä. Joskus ihmiset kertovat minulle, että rauhallisuuteni on saanut heidätkin rauhoittumaan.

Miehen mielestä työssä, jossa kohtaa paljon surevia, on tärkeää oppia ammatillista etäisyyttä. Se suojelee työntekijää. Aitto-ojan päällimmäisen huolen kuuluu olla se, että tilaisuudet sujuvat niin kuin niiden pitää ja järjestelyt ovat kunnossa.

Etäisyydestä huolimatta tuhansiin suntion järjestelemiin tilaisuuksiin liittyy sekä kauniita että vaikeita hetkiä. Yhtenä päivänä Aitto-oja ohjaa kastettavan lapsen kummeja ja toisena hän on läsnä, kun läheiset haluavat nähdä hetken kuluttua siunattavan vainajan viimeistä kertaa. Molemmissa tilanteissa on valtavasti herkkyyttä, mutta tunnelmat ovat täysin päinvastaiset.

– Kyllä kaikkein mukavimpia ovat ne hetket, kun on jokin iloinen tapahtuma, ja täällä hyörii paljon nauravaisia ihmisiä, Aitto-oja toteaa ja hymyilee lempeästi.

Lehtijuttu PDF-muodossa löytyy täältä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

2017-09-01 11:21:00.0