Musiikkia kesäillassa 22.6. klo 18
Konsertillinen suomalaista ja venäläistä laulu- ja pianomusiikkia
Sopraano Terttu Iso-Oja ja pianisti Kirill Kozlovski konsertoivat tiistaina 22.6. klo 18 Ilmajoen seurakuntakeskuksen Ristisalissa. Duo on koostanut monipuolisen ja vivahteikkaan ohjelman suomalaisten laulujen ja venäläisen pianomusiikin ympärille. "Ihana tämä rauha..." -konsertissa kuullaan Selim Palmgrenin (1878-1951) kansanlaulusovituksia sekä Oskar Merikannon (1868-1924) laajasta laulutuotannosta mm. Haudoilta-sarja. Heikki Sarmannon (s.1939) iki-ihanat jazzvaikutteiset sävellykset, kuten Rauha ja Nocturne (Eino Leinon rakastettuihin teksteihin), vievät kuulijat keskelle kesäisiä tunnelmia. Kozlovski soittaa Juri Shaporinin (1887-1966) pianoteoksia.
Ilmajoen seurakunnan kanttorina työskentelevä Terttu Iso-Oja on ammatiltaan myös konsertti- ja oopperalaulaja ja hän opettaa klassista laulua Etelä-Pohjanmaan alueella. Iso-Oja opiskeli laulua Sibelius-Akatemiassa (MuM) ja Savonia-ammattikorkeakoulussa.
Kirill Kozlovski on Suomessa asuva valkovenäläissyntyinen pianisti. Hän opiskeli pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja Wienin Musiikkiyliopistossa. Vuonna 2017 hän valmistui musiikin tohtoriksi aiheesta "Dmitri Šostakovitšin musiikin kontekstualisaatio". Aktiivisen konserttiuran lisäksi hän toimii lehtorina Sibelius-Akatemian pianomusiikin osastossa.
Iso-Oja ja Kozlovski ovat tehneet liedyhteistyötä yli 10 vuoden ajan.
Konserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelmatuotot ohjataan diakoniatyön kautta ilmajokisille avun tarvitsijoille. Ristisalissa on 50 hengen rajoitus turvavälein. Maskisuositus.
15.6.2021 07.32