Hartauskirjoitus 31.1.2024

Kirkkovuodessa lähestymme Kynttilänpäivää, joka on ensi sunnuntaina. Vanhojen sanontojen mukaan ”Kynttilänä talvenselkä katkeaa” ja ”Kevättä Kyntteliltä”. Lämpötiloista on vaikea sanoa, mutta päivittäinen valon määrä lisääntyy yhä selvemmin. Valon voittamista juhlistetaan yhä perinteen mukaisesti siunaamalla kirkoissa vuoden aikana käytettävät kynttilät. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto-teoksessa kerrotaan myös, että aikoinaan sellainenkin sääntö oli, että eläinten ja ihmisten ruuat tuli puolittaa tähän aikaan, että ne riittäisivät seuraavaan satokauteen. Vanhan kirkollisen perinteen mukaan Kynttilänpäivää vietetään 40 päivää Jeesuksen syntymästä, jolloin hänet vietiin temppeliin vanhan Simeonin siunattavaksi. Samalla tapahtui myös äiti Marian puhdistautuminen lapsen saannin jälkeen. Kynttilänpäivä olisi oikeasti helmikuun toisena päivänä, mutta sitä vietetään nykyisin sitä lähinnä olevana sunnuntaina.

Kynttilänpäivänä alkaa myös kirkon vuosittainen Yhteisvastuu-suurkeräys. Keräyksen tarkoituksena on auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Tänä vuonna YV-keräys keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen. Keräysvaroilla tuetaan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten mahdollisuuksia evankelisluterilaisten seurakuntien, Helsinki-Mission ja Kirkon ulkomaanavun kautta. Suomen nuorista kaikki eivät voi hyvin, mm yksinäisyys ahdistaa monia. Tarvitaan ammatillista apua ja tukea, että nuori pystyy käsittelemään ajatuksiaan ja siten parantamaan mahdollisuuksiaan tulevaisuuden suhteen. Kirkon Ulkomaanapu työskentelee mm Ugandan kuudella pakolaisasutusalueella lasten ja nuorten koulutuksen parantamiseksi. YV-keräystuotosta annetaan 60% ulkomaisiin kohteisiin, loppuosa menee Suomen kohteisiin ja siitä puolet oman seurakunnan auttamistoimintaan. Keräystä toteutetaan monin eri tavoin, on lipaskeräystä, listakeräystä, ruokailuja, konsertteja ja muita tempauksia. Yhteisvastuukeräyksellä on yhä suuri merkitys hädänalaisten auttamistoiminnassa. On hyvä muistaa, että hädänalaisten auttamisella on Jumalan siunaus. Voinemme yhtyä virren 424 sanoihin:

”Tee suureks myöskin meille sun rakkautesi,

niin että itsellemme, me emme eläisi.

Luo pyhää uhrimieltä myös meihin Jumala

suo kestävinä aina valvoa rukoilla”

 

Anna-Liisa Kangas/diakonissa Ilmajoen seurakunta

*********************************************************

Hartauskirjoitus 10.1.2024

Tarinan alku

Kaikissa neljässä evankeliumissa Jeesuksen tarina lähtee kunnolla liikkeelle kasteesta tai vähintään Johannes Kastajan kohtaamisesta. Jeesuksen lapsuusvuosista ei kerrota Raamatussa kovinkaan paljoa, luultavasti koska silloin ei tapahtunut mitään mullistavaa. Kaste on se hetki, kun maailmanhistorian muutos alkaa.

”Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” (Luukkaan evankeliumista)

Tästä alkaa Jeesuksen julkinen toiminta. Hän kutsuu opetuslapsia, parantaa sairaita, kertoo Jumalasta, joka on rakkaus. Syntiset ja syylliset, hyljeksityt ja pois potkitut kutsutaan samaan pöytään, sillä juuri heitä Jumala erityisesti etsii.

Jeesuksen julkinen toiminta ei kestänyt kauaa. Pituutta sillä oli korkeintaan kaksi tai kolme vuotta, mahdollisesti puhutaan jopa vain muutamasta kuukaudesta. Sitten on edessä ristinkuolema. Tarina ei kuitenkaan pääty siihen, vaan ylösnousemus pääsiäisaamuna aloittaa uuden vaiheen. Ylösnousemuksen vuoksi Jeesuksen syntymällä, Jeesuksen kasteella, Jeesuksen toiminnalla, on meille suunnattoman suuri merkitys.

Myös meille Jeesuksen seuraajille kristillisen elämän alkuhetki on pyhä kaste. Kuolleista noustuaan Jeesus itse asettaa pyhän kasteen, antaa tehtävän: ”kastakaa ja opettakaa”. Ja ennen kaikkea tekee lupauksen: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Emme osaa aina olla kuuliaisia tai kulkea Jumalan tahdon tietä loppuun asti, mutta Jumala on läsnä elämässämme myös kasteen jälkeen. Vaikka teemme tai jätämme tekemättä paljon sellaista, mikä tulee esteeksi meidän ja Jumalan väliin, kaste lupaa, että ei mitään hätää. Jumala on yhä läsnä. Ja kun näin on, mitä pelättävää meillä milloinkaan voisi olla – elämässä tai kuolemassa? Ei yhtään mitään.

Jussi Haavisto

***********************************************************

Hartauskirjoitus 3.1.2024

...”jygei takku kannettavannu!”

Ikää kun karttuu, on hyvä joskus pysähtyä miettimään taakse jääneitä kokemuksia. Tämän koskettavan kokemukseni haluan jakaa kanssasi nyt.

Vuonna 2003 sain osallistua puolisoni ja muutaman muun suomalaisen mukana Pipliaseuran järjestämälle juhlamatkalle Aunuksen Karjalan alueelle. Suureen juhlaan olikin aihetta. 11 vuotta kestänyt Raamatun Uuden testamentin käännös, UUZI SANA, livvin kielelle, aunuksen-karjalaksi oli saatu valmiiksi. Pääjuhlaa vietettiin Petroskoin Yliopistolla, jossa jokaiselle juhlaan osallistuvalle annettiin lahjaksi tämä upea kirja. Minäkin sain! Silmissäni näen edelleenkin ilosta itkevän köyhän mumman, joka polvistuu kirjalaatikoitten eteen ristinmerkkejä tehden, kiittää Jumalaa omalla äidinkielellään tästä suuresta lahjasta. Lahjakirjaa hän painaa suudellen rintaansa vasten, kiittelee ja kumartelee kohti juhlakansaa ja UUZI SANA-pinoja.

Omaa lahjakirjaani palaan selailemaan aina sillon -tällöin. Paljon on vieraita sanoja, mutta otsikon ennestään tutut lauseet puhuttelevat joka kerta. ”Tulgua minun luo kaikin ruavol vaivatut da kel on jygei takku kannettavannu. Minä annan teille huogavuo…..Minun kandamustu on huvä kandua, minun takku on kepjei.”

Kotikirkon yhdessä hirsipalkissahan tuo tuttu Jeesuksen sana, kutsu ja vakuutus on luettavissa joka kerta kirkkon astuessamme, omalla äidinkielellämme. Ja kenelläpä kuolevaisella niitä erilaisia takkuja ei olisi! Vaan meitäpä kutsutaan jättämään ne suuremmille hartioille. Myös uutta armon vuotta alkaessamme.

K.V.Tamminen runonsa kautta kutsuu laulamaan Siionin kanteleen laulun 32:1, 2, 6. sanoin:

”Sun kanssasi alkaa, oi Jeesukseni, taas uskallan tämänkin vuoden. Kun tiedän sen, että käyt vierelläni, sun kätesi käteeni suoden. En kanssasi kulkien pelkää.

Nuo kätesi, jalkasi lävistetyt, taas työstäsi kertovat mulle.Ne kertovat syntien päästöä nyt ja armoa vain kirotulle. Sun kanssasi syntinen viihtyy.

Nyt tahdonkin kulkea kanssasi näin, ne vuoteni, jotka sä annat. Maan muuttuvan murheista lähtiessäin, vain haavojes armossa kannat, sun kanssasi taivaaseen, riemuun!”

Onnellista Uutta Vuotta!

Keski-Antilan Sirpa, ”seurakuntasenaattori”

************************************************************

Hartauskirjoitus 13.12.2023

Joulun valmistelut

Adventinaika on alkanut. Eletään kuumeisten valmistelujen aikaa, kun joulu lähestyy. Monissa kodeissa vauhti on vain kiihtymässä ja ainakin joulustressi valmistuu ajoissa ja hyvin, vaikka muut valmistelut vähän puolitiehen jäisivätkin.

Valmistautumisen oppi sopii tänne ihmisten maailmaan. Tosiasiahan on, että jos haluan sellaisen perinteisen joulun, jossa pöydällä on laatikot, kinkku, talo on puhdas ja kuusi koristeltu, niin pakko on jotain tehdä. Valmista ei tule, jos vain istun ja odotan että joulunherkut ym. vain ilmestyvät eteeni.

Ja jos haluan, että joulupöydässä on hyvä tunnelma, niin senkin asian eteen voin tehdä jotain.

Voin vaikka ainakin yrittää pitää suuni kiinni, en tiuski enkä tinttaile, vaikka mieli tekisi. En rynnikään kaupassa kyynärpäät pystyssä hakemaan Fazerin sinistä, vaan luotan että niitä riittää. Ja jos ei riitä, niin yritän ajatella, että joku tarvitsi ehkä enemmän. Yritän mennä asenteellisestikin puolitiehen vastaan toista ihmistä, vaikka vaikeaa se varmasti on ja ottaa luonnon päälle.

Näin siis ihminen valmistelee joulua itselleen ja toisille ihmisille. Se edellyttää sitä, että tehdään. Ja kovin helposti saatamme ajatella, että näin tulisi toimia myös Jumalan kanssa. Tee ensin parhaasi, niin Jumala tulee sinua vastaan. Ole aloitteellinen, niin Jumala huomaa sinut.

Ihmisen oma vastuu korostuu.

Adventin ydinsanoma on kuitenkin aivan toisenlainen. Joulussa ei ole kyse siitä, että ihminen tekee, vaan siitä, että Jumala tekee. Kristus syntyy. Koko maailman Lunastaja tulee meidän luoksemme. Ihmisen pääsy Jumalan luo alkaa siitä ja on sen varassa, että Jumala tulee. Meidän ei tarvitse murehtia omaa puuttuvaa pyhyyttä, ei omia epäonnistumisia, ei heikkoutta. Kristus syntyy ja meille kerrotaan ilosanoma: ”Älkää pelätkö. Teille on syntynyt Vapahtaja.”

Jussi Haavisto

*************************************************************

Hartauskirjoitus 16.11.2023

Heviä settiä 

Virsikirjassa on oma osastonsa kirkkovuoden päätöksen eli Valvomisen sunnuntain ja Tuomiosunnuntain virsille (virret 148-162). Näitä 15 virttä lauletaan harvoin, vain kahtena sunnuntaina koko kirkkovuoden aikana. Se on suuri sääli! Minusta juuri nämä virret ovat niitä kaikkein upeimpia ja vaikuttavimpia. Näissä virsissä on sävelhelmiä, osassa on aivan uniikki sävelmä. Muistatko - Kun luova tahto kaikkeuden Herran tai Vihan päivä kauhistava? 

Virsissä sanotaan suoraan, elävästi, kaunistelematta, mitä tapahtuu viimeisellä tuomiolla, miten ihminen pelastuu. Tekstejä ei ole siloiteltu. Nämä virret tuntuu.  

”Taivaan torvi äänen antaa, 

kaikuu kaikkeen maailmaan, 

maankin alle kaiun kantaa, 

kutsuu kuolleet haudoistaan 

tuomiolle käskin 

eteen Herran istuimen. 

 

Siinä suuret, siinä pienet, 

kaikki tarkoin tutkitaan. 

Ihminen, ken ikään lienet, 

silloin sinut tuomitaan. 

Silloin kaikki löydetään, 

sanat, teot kätköistään.” 

(Vk 158:2-3) 

Vielä tänään on aikaa toimia, vielä tänään on aikaa kääntyä Jumalan puoleen, vielä tänään on aikaa toimia lähimmäisen parhaaksi. ”Herää taistoon, vaivannäköön, rakkauteen, elämään.” (Vk 148:1) 

Väkeviä virsiä. Ihanan kauheita.  

Terttu Iso-Oja, kanttori 

******************************************************

Hartauskirjoitus 8.11.2023

Olen, kaverini termein, ruuhkavuosiselviytyjä. Harrastavien lasten isänä ja suuryrityksen esimiestehtävissä joutuu usein tasapainoilemaan eri roolien välillä. Viimeiset kaksi vuotta olen ollut myös opiskelija, mikä tuo hyvin vastapainoa työkuvioille – mutta tuo vielä kokonaan uuden roolin entisten rinnalle. Joskus saattaakin tuntua aivan siltä, kuin eläisi useammassa eri identiteetissä yhtä aikaa: yhden vaatimukset pitää ottaa huomioon, vaikka toinen houkuttelisikin – ja toinen ei ilman toista ole mahdollinen.

Jotain saman kaltaista voi nähdä tulevan sunnuntain jumalanpalveluksen aiheessa: ”kahden valtakunnan kansalaisena” tarkoittaa kristittyjen elämistä yhtä aikaa kahdessa todellisuudessa. ”Kristityn oikea isänmaa on taivaassa”, sanotaan. Ja sitähän kahden valtakunnan kansalaisuus merkitsee: tämän todellisuuden lisäksi saamme kristittynä uskoa lupaukseen toisesta, tulevasta ja samaan aikaan jo olemassa olevasta todellisuudesta – jostain, mitä emme oikein osaa kuvitellakaan. Tästä toivosta, uskosta ja kaipuusta riittää lauluja: ”Vaikka vaellus on vaivaista, minä silti jaksan toivoa, olen kahden maan kansalainen…”, ”Täällä Pohjantähden alla on nyt kotimaamme; mutta tähtein tuolla puolen toisen kodin saamme…”

Mutta kaksoiskansalaisuus ei tarkoita vain tulevan odottamista, vaan myös elämistä tässä ja nyt. Jo ensimmäiset kristityt, vaikka odottivatkin Jeesusta pian palaavaksi, toimivat osana yhteiskuntaa linnoittautumatta kellareihin tai toisaalta ajamatta vallankumousta - Kehottihan Paavalikin, että esivaltaa kannattaa totella (Room. 13). He huolehtivat rohkeasti köyhistä ja sairaista aktiivisen sanan levittämisen ohessa, heihin kohdistuneista vainoista huolimatta.

Pohjoismaisessa, kristinuskon perinteen muovaamassa yhteiskunnassa kristityn on luontevaa ja helppoa toimia osana yhteiskuntaa. Ei kuitenkaan missä olosuhteissa tahansa: entäs jos järjestelmä toimiikin arvojamme vastaan? Silloin on hyvä muistaa ohje ”rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Nykyaikana meillä on kristittynä myös mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan ja rakentaa sitä, myös puuttumalla epäkohtiin.

Itse yritän ruuhkavuosiselviytyjänä huolehtia eri roolieni vaatimuksista tasapuolisesti ja kantaa vastuuni niin työssä, opinnoissa kuin kotonakin. Mutta ei se kyllä aina onnistu. Joskus harhauduin haaveilemaan tulevista, joskus taas jään aivan liian kiinni siihen, mikä on nyt. Sekin on ok.

Jussi Mantere

Teologian ylioppilas, isä ja muotoilujohtaja

*******************************************************

Hartauskirjoitus 1.11.2023

Kynttilät syttyvät

Äiti ja isä ovat lapsensa haudalla. Heidän lapsensa eli seitsemän päivää: maanantain, tiistain, keskiviikon, torstain, perjantain, lauantain ja sunnuntai-illalla myöhään hän kuoli isänsä syliin.

Koululuokka on luokkakaverinsa haudalla. Luokkakaveri oli tullut illalla treeneistä ja jäänyt heittelehtivän auton alle. Auto oli ajanut huomattavaa ylinopeutta. Auton kyydissä oli seitsemän nuorta, joille ei käynyt kuinkaan.

Puoliso seisoo kolmen lapsensa kanssa vaimonsa haudalla. Syöpä vei vaimon puolessa vuodessa. Lapset asettavat pikkuauton äidin haudalle. Miten minä pärjään näiden pienten lasten kanssa - puoliso miettii kyynelten keskellä. Miksi?

Rollaattori on parkkeerattuna hautakiven viereen. Tyyne 86-vuotta on jaksanut lähteä Olavin haudalle. Olavi pääsi taivaan kotiin 93 vuotiaana. Syvä kiitollisuus on päällimmäisenä tunteena: heillä oli hyvä elämä.

Kenelle sinä sytytät kynttilän?

Rukous: Pyhä Jumala. Nyt pyhäinpäivän aikaan ja vuoden pimeimpään aikaan sytytämme kaipauksen, kiitollisuuden ja rukouksen kynttilöitä. Anna niiden heijastaa valoasi – valoa, joka loistaa taivaasta ja näyttää tietä taivaan kotiin, sinun luoksesi, Rakas Jumala.

 

Nina Koivumäki, nuorisotyönohjaaja

******************************************************

Hartauskirjoitus 25.10.2023

Reformaation päivä

Ensi sunnuntaina muistelemme jälleen, miten teologi, pappi, munkki ja kirjailija Martti Luther uudisti kristinuskoa 1500-luvulla. Hän halusi korjata katolista käsitystä ihmisen pelastumista omine keinoineen. Hän itse oli kokeillut kaikkia mahdollisia keinoja itsensä kiusaamisen ja hyväntekeväisyyden harjoittamisessa, mutta todennut ne kelvottomiksi Jumalan edessä. Hän tuli samaan johtopäätökseen kuin kirkkoisä Augustinus 400-luvulla: Ihminen ei voi teoillaan itse pelastaa itseään iankaikkiseen elämään, vaan se tapahtuu Jumalan armosta uskovalle ihmiselle, Jeesuksen ristinkuoleman ja ihmisen syntien sovituksen kautta. Lutherin mukaan kirkon korkein elämänohje on Jumalan sana, jonka valossa kirkon on oppiaan tutkittava. Kun ihminen oikeasti uskoo, hänessä tulevat esiin aidot hyvät teot ”hengen hedelmät” ja hän on varma pelastuksestaan.

”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen. Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta: hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.” (Room.5: 1-11)

 

Anna-Liisa Kangas, diakonissa Ilmajoen seurakunta

****************************************************

Hartauskirjoitus 11.10.2023

Rakkaudesta

Viime sunnuntain evankeliumi kertoo rakkaudesta, ihmiselämän perusasiasta ja -asenteesta. Markuksen evankeliumin luvussa 12 muuan lainopettaja tuli Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”

Rakkauden kaksoiskäsky kehottaa meitä tasapainoon rakastamisessa. Jumalaan turvaten voimme vaalia sekä omaa että läheistemme hyvinvointia. Tarvitsemme rakkautta erityisesti silloin, kun on vaikeampi kohta elämässä. Esimerkiksi sairaana, väsyneenä tai uupuneena on lupa ja velvollisuus hellittää.

Raamattu kokonaisuudessaan on rakkauskirje meille ihmisille, jossa uudelleen ja uudelleen ohjataan rakkauteen. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä 4:7 sanotaan näin: Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Millaista se Rakkaus sitten on? Millainen on Jumala, joka on Rakkaus? 1 Kor 13 kertoo: Rakkaus on pitkämielinen, on lempeä, ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei lue kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee totuudesta, kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä.

Minusta armo ja rakkaus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Missä synti on tullut suureksi, siellä armo on ylenpalttinen. Ainakin tällainen kokemus, myös omani, armahdetuksi tulemisesta on syvä kokemus rakkaudesta. Rakkautta ovat ihmiselle myös huolenpidon, turvallisuuden, hyväksytyksi tulemisen ja arvostuksen kokemukset. Myös tieto ja ymmärrys on mielestäni rakkautta. On niin monia tapoja osoittaa rakkautta. Johanneksen kirjeessä kehotetaan suoraan: ”Älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa”. (1 Joh. 3:18-24 ) Jumalan tasavertainen ja valikoimaton rakkaus haastaa meitä näkemään omaa tuttua ja turvallista olotilaamme pidemmälle ja tarttumaan vaikeampiin kohtiin elämässämme ja ympäristössämme. Jeesuksen esimerkki näyttää tietä kohtaamaan niitä, joita muut eivät kohtaa.

Laulun sanoin: On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin…

 

Päivi Penttilä

Diakoniatyöntekijä, lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja

*****************************************************

Hartauskirjoitus 27.9.2023

Vielä on kesää jäljellä…

Näin lauleskeltiin autoradiossani viime viikolla, kun ajelin töihin. Ja tottahan tuo olikin vielä viime viikolla. Vaikka onkin jo syyskuu, niin saimme nauttia paikoin yli 20 asteen lämpötiloista. Se oli ihanaa! Saatiin tälläinen pehmeä lasku pimenevään ja kylmenevään syksyyn.

Syksy usein mielletään masentavaksi, ankeaksikin vuodenajaksi, jonka voisi varsin hyvin jättää välistä ja siirtyä nopean talven jälkeen taas uuteen kevääseen. Syksyn kylmät, sateiset aamut eivät juurikaan mieltä ylennä. Aamut tuntuvat suorastaan raahautumiselta kouluihin, töihin, tai kuka minnekkä joutuukin menemään. Päivät ovat harmaan utuisia, mikään ei huvita, eikä aurinkoa paljon enää näy.

Mistä näin synkeä asenne syksyä kohtaan oikein tuleekaan? ”Se on geeneissä”, kuten äitini vastaisi, vai onko meillä vain mielissämme valmis ajattelumalli, joka sysää syksyn johonkin tympeiden aikojen lokeroon?

Tarkemmin kun asiaa ajattelee, niin syksyhän oikeastaan on ihan paras vuodenaika. Ei tarvitse tuskailla liiallisen kuumuuden kanssa, ja sadekelit sekä kylmän tunteen saa selätettyä oikeanlaisella pukeutumisella. Syksyllä on helppo hengittää kirpeän raikasta syysilmaa. Kotona voi vetää pörröiset, lämpimät villasukat jalkaansa, ottaa vaikka lämmin kaakao ja käpertyä sohvan nurkkaan viltti harteilla, kynttilänvaloon lukemaan vaikka sitä kirjaa, mihin koko kesänä aika ei mitenkään riittänyt.

Myöskin luonto ruskan myötä tähän vuodenaikaan on mitä kauneinta katseltavaa. Virressä 575 säkeistöt kolme ja neljä kertovat mielestäni syksyn kauneudesta mitä osuvimmin sanoin.

Nyt hehkuu kauneutta myös lakastuva maa. Puut ruskan kirkkautta kantavat loistavaa. Maa täyteydessänsä tuo sadon ajallaan, se antaa hedelmänsä ja kutsuu korjaamaan.

On täynnä lahjojasi kätesi, Jumala. Soi syksy kiitostasi maan kaiken kasvusta. Nyt kiittää sydämemme, kun meitä rakastat, suot toivon elääksemme ja hoivaat, johdatat.

Viimeinen säkeistö muistuttaa meitä siitä, että Luoja meitä rakastaa, hoivaa ja johdattaa. Syksyllä arjen alkaessa monella on tapana tehdä pieni ryhtiliike, lisätä liikuntaa ja korjata kesälomalta päälle jääneitä, ei niin terveellisiä ruokavalioita ja nukkumaanmenoaikoja. Fyysisen kehon hoitamisen lisäksi tulisi muistaa hoitaa myös omaa hengellistä puoltaan. Sen hoitamiseen voit löytää apua ihan omasta kotiseurakunnastasi. Tervetuloa kirkkoon ja seurakunnan muuhunkin toimintaan!

Iloa ja siunausta sinulle syksyysi!!

Niina Hangasmaa

vs. Kappalainen, Ilmajoen seurakunta

*************************************************

Hartauskirjoitus 30.8.

Parasta mahdollista seuraa 

Viikonloppuna saimme olla viettämässä loppukesän juhlia laajan ystäväpiirin kesken. 

Vierasjoukkoa katsellessa tajusin, miten valtavan hienot ja jännät yhteydet näillä ihmisillä oikeastaan olikaan. Paikalla oli täysin erilaisia ihmisiä, erilaisista taustoista, välimatkojenkin päästä. Toiset olivat täysin outoja toisilleen, joku tapasi jonkun yllättävän ihmisen vuosien takaa. Joukon suurin yhteinen nimittäjä oli kuitenkin kuorossa tai jossain porukassa laulaminen. Musiikki yhdistää tuntemattomat toisiinsa. 

Kuorolaulajat ovat oma rotunsa. He löytävät toisensa - musiikillisesti samanmieliset. Kuorossa tärkeää ei ole tietää stemmakavereiden taustoja tai ammatteja. Kuorossa lauletaan, koska se on kivaa. Se on kivaa, koska yhdessä soiminen tuo kokemuksena ison ilon. Kuorossa kuulutaan joukkoon, jonne on tervetullut.  

Kuorolaulu kehittää musiikillista korvaa ja laulutaitoa, kuorossa oppii uusia lauluja, yhdessä esiintyessä ei kenties jännitä niin paljoa. Kuoroissa kautta aikojen on ystävystytty, jotkut ovat saattaneet löytää jopa puolison, on luotu tuttavuuksia ja yhteyksiä, jotka voivat tulla vastaan odottamattomissa tilanteissa. Kuoroilta saattaa olla viikon paras ilta: parasta on, kun arjesta väsynyt ihminen lähteekin virkistyneenä harjoituksesta kotiin. Huolet ovat väistyneet tai ainakin pienentyneet. Musiikki on hoitanut.

Kuororivissä voi kuulla ja kokea miten oma ääni liittyy muiden kanssa samaan harmoniaan. Eri laulajien äänistä muotoutuu yksi sama sointi, yksi instrumentti - kuoro. Keho, sydän ja sielu alkavat resonoida. Re sonare (lat) tarkoittaa ”soida takaisin". Soida takaisin mitä? Hyvän kokemista, hyvän jakamista. Yhdessä laulaen koetaan siunausta, toivotetaan siunausta. Siunaus voi olla harrasta, pyhää, hauskaa ja riemastuttavaa samalla kertaa.  Musiikki on Jumalan lahja ja tarkoitettu jatkuvaan käyttöön ja vaalintaan. 

Tervetuloa kuorolaulun pariin! Seurakunnan gospelkuorojen syyskausi on pian alkamassa. 

Terttu Iso-Oja

Seurakunnan kanttori 

Kuvassa laulajia Gospelkuoroista Avara ja Polku (kuva: Mika Syväniemi)

**********************************************

Hartauskirjoitus 19.7.2023

Miksi kukaan haluaisi levittää pahaa mieltä, kun jokaisella meillä on mahdollisuus levittää hyvää mieltä? 

Jokaisella meistä on joskus huonoja päiviä, eikä todella aina tarvitsekaan jaksaa olla pirteä. Tunteet täytyykin päästää ulos puhumalla. Tässä kirjoituksessa on kuitenkin kyse suuremmasta mittakaavasta, elämän katsomuksesta. Haluaisin herätellä jokaista huomaamaan, millä tavoin katsomme elämää. Toivonkin että pohtisimme, keskitymmekö olemaan onnellisia siitä, mitä meillä on, vai harmissaan siitä, mitä ei ole. 

Moni sortuu valittamiseen, sillä se on helppoa. Valittaminen saattaa jäädä tavaksi, sillä kielteisyys lisää kielteisyyttä. Sama asia on kuitenkin mahdollista ajatella monella eri tavalla. Esimerkiksi: “Jonain päivänä me kaikki kuolemme”, kun taas: “Niin. Mutta kaikki ne muut päivät me elämme.” Ajatuksemme ovat meidän omissa käsissämme.

Suomalaiset valittavat usein, vaikka meillähän on täällä asiat paremmin kuin hyvin. Valittaminen on tavallaan suomalaisten versio smalltalkista. Kesäisin valitamme kuumuutta ja talvisin kylmyyttä, mikä on aivan älytöntä. Muissa maissa asiat ovat huonosti ihan eri mittakaavassa. 

Itse asiassa, miten kehtaamme valittaa, kun todennäköisyys syntyä eläväksi olennoksi tähän maailmaan on niin pieni? Saatika ihmiseksi, saatika Suomeen, onnellisuustilastojen kärkeen.

Valitettava totuus on se, että asioiden tärkeyden tajuaa vasta, kun ne menettää. Yritetään muistaa rakastaa niitä ihmisiä, jotka Jumala antoi elämäämme, sillä Hän tarvitsee heidät vielä joku päivä takaisin. Alamme arvostaa asioita yleisesti enemmän vasta silloin, kun omaan elämäämme astuvat ajankohtaiseksi suuremmat murheet. Täytyykö sen todella mennä näin?

Ihminen, joka näkee puolikkaan lasin vettä puoliksi tyhjänä, ei näe, mitä kaikkia mahdollisuuksia puoleksi täydessä lasissa onkaan. Jos huomiomme on täysin keskittynyt siihen, mitä pidämme negatiivisena, kaikki positiivinen jää huomaamatta. Jos meillä on negatiivinen suhtautuminen kaikkeen, otamme vähemmän riskejä, emmekä täten etene elämässämme. 

Valittaminen on aina helpompaa kuin tekeminen. Aloitetaan pienin askelin. Jos jokin asia on pielessä, toimitaan. Mietitään, mitä haluamme saavuttaa ja seurataan, mihin aikamme kuluu, jotta pystymme saavuttamaan sen. Älä siis odota lomaa, vaan tee jokapäiväisestä arjestasi mukavaa. 

Elämämme on täynnä Jumalan antamia lahjoja, mutta voisimmeko kiittää edes kymmenestä prosentista?

Sanna Yli-Kokko

Kesäteologi

******************************************************

Hartauskirjoitus 12.7.2023

Mitä on hiljaisuus?

Kun mietimme hiljaisuutta, ajattelemme usein kaiken äänen ja melun täydellistä poissaoloa. Puhdasta valkoista kangasta jolle maalata ajatuksiaan. Mutta mitä hiljaisuus oikeasti on?

Kun säveltäjä, filosofi ja aktivisti John Cage vieraili Harvardin yliopiston ”kaiuttomassa kammiossa” (huone joka on suunniteltu pysäyttämään kaikki äänelliset tai elektromagneettiset aallot) vuonna 1951, huomasi hän että täydellisen hiljaisuuden sijaan hän kuuli kaksi jatkuvaa ääntä, yhden korkean ja yhden matalan. Hämmentyneenä hän kysyi paikalla olevalta insinööriltä, miksi? Insinööri pyysi Cagea kuvailemaan näitä ääniä ja kuullessaan hänen kokemuksestaan vastasi: ”se korkea ääni oli hermostosi toiminnassa, kun taas matala ääni oli verenkiertosi.”

Olivat nuo John Cagen kuulemat äänet todella hermoston toimintaa ja veren virtausta tai ei (väitetään että todellisuudessa kyseessä oli tinnitus), oli kokemus joka tapauksessa hänelle valtava. Hän keskittyi ja kehotti hiljentymään ja kuuntelemaan. Hänen kenties kuuluisin sävellys on konseptuaalinen 4’33”, jossa ei soiteta mitään. Pianisti istuu flyygelin ääreen neljäksi minuutiksi ja kolmeksikymmeneksikolmeksi sekunniksi, välillä avaten koskettimiston kannen, sitten sulkien ja taas odottaen. Miksi ihmeessä?

Konsertissa tyypillisesti ollaan hiljaa ja kuunnellaan. Cagella oli halu saada ihmiset hiljentymään ei ainoastaan musiikkia varten vaan kaikkea pienintä ääntä ja melua varten, joka hänelle oli kuin musiikkia. Performanssia seuraavan yleisön hieman jännittyneen hengityksen pihinä, vaimennetut yskät, kiusalliset kuiskinnat ja lattian satunnainen kopina. Cage halusi että kuuntelemme sitä kaikkea, ei ärsyttävänä meluna vaan kiehtovana elämämme ja ympäristömme sinfoniana.

”Missä ikinä olemmekin, kuulemme lähinnä melua. Kun emme huomio sitä, se häiritsee meitä. Kun kuuntelemme sitä, koemme sen kiehtovana.” -John Cage

Hiljentyminen on aktiivinen teko jossa ei kuitenkaan tehdä aktiivisesti mitään. Me emme voi paeta melua, mutta voimme madaltaa kynnystä minkä yläpuolella kuulemme asioita joita emme todellisuudessa ole koskaan kuulleet, huomata ajatuksia jotka alitajunnassa ovat kaivertaneet mieltämme sekä tuntea tunteita joita olemme väistelleet. Kehomme on kuin kaikukoppa, ja vain täydessä hiljaisuuden melussa kuulemme mikä siellä resonoi.

Arttu Ahovaara

Kesäkanttori

*************************************************

Hartauskirjoitus 4.5.2023

MITÄPÄ, JOS…

Silloin herra sanoi: "Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi."

Luuk. 14:23

Ootko miettinyt koskaan, mitä jos Jumala onkin totta? Mietippä nyt, että mihin kaikkeen se sun elämässä vaikuttaisi. Kun hetken mietit kaikkea, mikä liittyy Jumalaan, huomaa jokaisen asian vaikuttavan kaikkeen ympärillä. Itse asiassa sehän on aika siistiä!

Jumalaan uskominen tai edes arka ihmettely sekä kyseleminen ei pilaa elämää, vaan päinvastoin. Se on kuin saisi elämään täydet värit. Väritelevision tulemisen aikaan eläneet ymmärtävät tämän vertauksen: Olihan muutos kuulemma iso ja kieltämättä vain positiivinen.

Siksi itse ihmettelen suuresti sitä, miksei uskonasioista jo innostuneet, jotain löytäneet, oivaltaneet tai seurakunnassa mukana olevat toimi, kuten raamatunkohdan vertauksesta on ymmärrettävissä. Seurakunnissa elää jännä käsitys siitä, että työntekijä on se, jonka tehtävä on kutsua ihmisiä mukaan. Eihän se niin toimi. 

Jos tarjolla on jotain suurta ja merkityksellistä, joka ei jakamallakaan kulu, eikö olisi mukava kutsua kaikki itselle rakkaat ja vähemmänkin tärkeät mukaan sen äärelle? Onkin huolestuttavaa, jos vaikkapa sunnuntaina kirkon penkkiin istahtaa tyytyväinen ihminen, joka ei ole kutsunut ketään mukaansa. Silloin ei ole ymmärretty oleellista. 

Jumala on ja tämä Jumala rakastaa sinua. Sen voin sinulle vakuuttaa. Eikä Hän rakasta vain sun ideaalia, vaan juuri sinua, kaikkine rosoinesi. Siksi kutsunkin: Tule mukaan seurakuntaan! Uskalla etsiä ja ihmetellä, niin löydät jotain upeaa. Jatketaan sitten yhdessä uusien kutsumista. Näinhän meidän pitäisikin toimia ihan automaattisesti, jos siis Jumala onkin totta. 

Jani Heinineva

ma.oa. johtava nuorisotyönohjaaja

Ilmajoen seurakunta 

*******************************************************

Hartauskirjoitus 19.4.2023

Kel onni on, se onnen jakakoon 

Jokainen on oman onnensa seppä. Vai onko? Antiikin ajalta peräisin oleva sananlasku kuvaa onnen alkuperäksi palkeiden pauhun ja hiostavan kuumuuden keskellä työskentelevät sepän, jonka täytyy tehdä raskasta työtä saavuttaakseen elantonsa. Onnellisuus tässä yhteydessä kuvastaa yksilön menestymistä elämässä oman ahkeruutensa ansiosta, mutta onko se todella ainoa tie onneen? Mistä onni tai onnellisuus muodostuu? 

Onnellisuuden tavoitteleminen on aina ollut ihmisille tärkeää. Elämästä pyritään etsimään asioita, jotka tuovat mielihyvää. Onnea on kahdenlaista, näkyvää ja pysyvää. Näkyvä onni on helpompi saavuttaa esimerkiksi ostamalla kivoja tavaroita tai lomamatkoja. Voidaan siis väittää, että raha tuo onnellisuutta. Rikkaana voisi tehdä itsensä onnelliseksi lukemattomilla tavoilla. Itse kuitenkin kutsuisin varallisuudesta syntyvää onnea tyytyväisyydeksi. Näiden kahden tunteen tai tavoitteen välillä on merkittävä ero.  

Pysyvä onni ei ole itsestäänselvyys. Hyviä esimerkkejä siitä ovat läheiset ihmiset ja perhe. Suku ja vahva yhteenkuuluvuuden tunne johonkin itselle rakkaaseen yhteisöön ovat pysyvän onnen suurta linjaa. Laajassa kuvassa onnellisuus on helppo hahmottaa, koska silloin ihmiset voidaan nähdä samanaikaisesti tekemässä yhteisiä asioita, jotka liittävät heidät toisiinsa. Toisaalta taas onnellisuus syntyy pienistä tavallisen arjen yksityiskohdista, kuten vaatimattomasta aamuhetkestä kahvikupin äärellä. 

Voiko onni ottaa voimille? Onnellisena oleminen ei ole aina ruusuilla tanssimista. Tähän vaikuttaa esimerkiksi yleinen ilmapiiri sekä asenteet ympärillämme. Sen sijaan, että vähennämme onnea, meidän tulisi edesauttaa sen syntymistä toistemme lähimmäisinä. Juuri ihmissuhteet käsittävät merkittävimmän osan onnellisuudestamme. Rakastavassa perheessä kasvamisesta lähtee liikkeelle koko elämän läpi kantava onnellisuus, joka ei katoa kuolemankaan saapuessa. Pois nukkuvien omaistemme ja meidän yhteiset onnelliset muistomme jatkavat elämäänsä meissä. 

Onni on monikulmaisena, tai pitäisikö sanoa pyöreänä eli loppumattomana asiana mielenkiintoinen tuntemus. Sen lähteet ovat jokaisen kohdalla erilaisia ja vahvan vaikutuksen omaavina ajatukset pysäyttäviä. Onnentunteessa millään muulla ei ole väliä, eletään vain hetkessä. Tärkeää on myös uskaltaa antaa tilaa onnellisuudelle. Liika vaatimattomuus ei kestä onnellisuutta. Kannattaa nousta rohkeasti omalle onnen kukkulalle.

Onnellista kevättä toivottaen

Viljo Harju, kanttori 

 

*******************************************************

Hartauskirjoitus 29.3.2022

Palmusunnuntai

Elämme kirkkovuodessa suuren paaston aikaa, seitsemän viikkoa tai 40 päivää ennen pääsiäistä vietettävää ajanjaksoa. Kristityt viettävät sitä kaikki vähän omalla tavallaan. Ortodoksit paastoavat ennen kaikkea ruuasta, lähinnä lihasta. Monet paastoavat herkuista, mutta myös monista muista ylellisyyksistä. Paastonaika on tarkoitettu yksinkertaistamaan elämää, että saisimme tilaa hengellisyydelle. Paaston ansiosta aistit terävöityvät ja pystytään nauttimaan enemmän niistäkin asioista, joita ilman ollaan oltu jonkin aikaa. Paastonaika syvenee ja loppuu ns. kärsimys- eli hiljaiseen viikkoon, joka alkaa palmusunnuntaina, viikkoa ennen pääsiäistä.

Palmusunnuntaita vietetään sen muistoksi, kun Jeesus kerran ratsasti Jerusalemiin aasin selässä ja suuri kansanjoukko heitteli hänen eteensä tielle palmunoksia ja vaatteita. Palmunoksia on käytetty jo antiikin aikoina voiton symboleina. Jeesus oli äskettäin herättänyt kuolleista ystävänsä Lasaruksen. Kaikkien muiden ihmetekojen perusteella tämä oli kai viimeinen osoitus siitä, että heidän mestarinsa pystyy mihin vaan, että hän on ehkä se luvattu Messias, joka on tullut vapauttamaan juutalaiset Rooman vallan alaisuudesta. Joh. 6:14 sanotaan että ”ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan”. Kaikkialta Rooman valtakunnasta oli tullut juutalaisia pääsiäisen viettoon Jerusalemiin. Väkeä oli paljon ja hurmos Jeesuksen ympärillä tarttui heihin. Hoosianna-huudot kaikuivat. Pari päivää ennen pääsiäistä, juutalaisten happamattoman leivän juhlaa kansan ylipapit ja lainoppineet päättävät surmauttaa Jeesuksen. Yksi opetuslapsista pettää mestarinsa. Tapahtumat johtavat Jeesuksen pidättämiseen ja kuolemantuomioon. Samat ihmiset, jotka muutamia päiviä aikaisemmin olivat ylistäneet häntä Hoosianna-huudoin, huutavat nyt ”ristiinnaulitse”.

Tässä maailmassa käy usein niin, että kun kansa kääntyy suurta johtajaansa vastaan, se on armoton. Sen jälkeen ei suurikaan diktaattori siitä nouse. Jeesukselle kävi toisin. Hän suostui kärsimykseen ja kuolemaan, koska tiesi sen olevan Jumalan tahto. Hän sovitti teollaan ihmisen, jokaisen meistä synnit ja kuolemantuomion. Ylösnousemisellaan hän osoitti, että kuoleman on voitettu ja että jokainen, joka häneen uskoo, perii iankaikkisen elämän Jumalan yhteydessä, kuten on ollut tarkoituskin luomisen alusta saakka.

Hyvää palmusunnuntaita ”Virvon, varvon tuoreeks terveeks..”

Anna-Liisa Kangas, diakonissa Ilmajoen seurakunta

********************************************************

Hartauskirjoitus 22.3.2022

KAHDENLAISIA LAPSIA

”On kahdenlaisia lapsia: On niitä, jotka huolehditaan kouluun, ja niitä, jotka unesta pörröisin hiuksin kaatelevat muroja sisarusten kulhoihin. 

On lapsia, joiden peitot taitellaan tiukasti varpaiden alle, ja on lapsia, jotka tietävät tarkistamattakin, etteivät vanhemmat saapuneet yöksi kotiin. 

On lapsia, joita viedään urheilukentille ja elokuviin ja ulkomaille, ja lapsia, jotka kiirehtivät toiseen huoneeseen, kun huuto alkaa. 

On kahdenlaisia lapsia. Mutta on myös kahdenlaisia aikuisia. 

On aikuisia, jotka eivät säikähdä kirosanoilla kuorrutettua kovaa kuorta, ja niitä, jotka kesyttävät kivusta nousevan kiukun vakaalla välittämisellä. 

On aikuisia, jotka vähistä eleistä tunnistavat hylätyn lapsen surun, ja aikuisia, jotka osaavat lähestyä kaikkeen varautunutta tavalla, joka murtaa kuoren. 

On aikuisia, jotka auttavat repun selästä ja taputtavat olkapäälle – taputtavat sisällä sinnittelevää pientä lasta.

On aikuisia, jotka rakastavat toisen lasta kuin omaansa. 

Ja sellaisia aikuisia meidän on oltava, vaikka se särkisi sydämemme. ”

Hanna Kivisalo

Hanna Kivisalon puhuttelevat Sanahalaukset lohduttavat lukijaansa, oivaltavat samoja asioita, mitä itsekin on joskus pohtinut. Hanna osaa kirjoittaa mietinnät ylös hienosti, kertoen siinä sivussa elämän menosta ja siitä, kuinka me kaikki olemme tärkeitä, varsinkin toinen toisillemme. Sekunnit ja tunnit -blogisti ja kirjailija Hanna Kivisalon kirjailijahaastattelu on Ilmajoen kirkossa ensi sunnuntaina 26.3. klo 18.  Tervetuloa kuulemaan, kuinka Hanna halaa sanoilla, sanahalauksin. <3

Katja Honkala

Srk-sihteeri

********************************************************

Hartauskirjoitus 15.3.2023

Rukous nuorten puolesta

Rakas Taivaallinen Isämme, me pyydämme Sinua, anna nuorille juuret ja siivet!

Herra, sinä näet nuoren, joka yrittää löytää itsensä tässä vaatimusten maailmassa, jaksaa koulussa ja harrastuksissa, pärjätä ihmisten keskellä. Sinä tiedät, kuinka montaa väärää tietä ja vastausta on tälle nuorelle tarjolla. Kuinka nuorikin ihminen voi väsyä ja eksyä vaatimusten yhteiskunnassa. Herra, me pyydämme, anna hänelle juuret ja siivet.

Herra, sinä näet nuoren, joka on kaiken keskellä ihan yksin. Joka ei täytä mittaa, eikä löydä yhteyttä toiseen ihmiseen, joka itkee itsensä iltaisin uneen. Herra, sinä tiedät, miten yksin voi olla suuressakin väkijoukossa. Herra, me pyydämme, anna hänelle juuret ja siivet.

Herra, sinä näet nuoren, joka ei saa olla lapsi, vaan joka joutuu kantamaan jo nuorena vastuuta perheestään ja sisaruksistaan. Sinä tiedät hänen elämänsä kovuuden ja turvattomuuden, kun hän joutuu kantamaan aikuisen vastuun jo ennen kuin on aikuinen. Herra, anna hänelle juuret ja siivet.

Herra, sinä näet nuoren, joka on jo lapsena jäänyt vaille rakkautta, ja joka on repinyt itsensä rikki rakkautta etsiessään. Sinä näet, millaista selviytymistaistelua on elämä, kun ei usko kenenkään välittävän, eikä osaa enää itsekään välittää. Herra, anna hänelle juuret ja siivet.

Herra, sinä annat meille juuret ja siivet. Sinä olet hoitanut meidän sielumme sirpaleet, ja kertonut meille, että sinä ihan oikeasti välität. Lähetä Herra meidät nyt kohtaamaan niitä, jotka kärsivät tässä maailmassa ilman juuria ja siipiä. Auta meitä kohtaamaan toinen ihminen, arvostamaan häntä Jumalan lapsena, ja tukemaan häntä elämän vaikeuksissa. Auta meitä kertomaan hänelle, että jokainen ihminen on tärkeä, jokainen ihminen on sinulle rakas ja kuuluu sinun perheeseesi. Anna meidän olla tarvittaessa kuin linnunpesä, missä väsynyt voi levätä, ja mistä käsin hän voi opetella uudestaan lentämään. Aamen.

Nina Koivumäki, nuorisotyönohjaaja

*************************************************************

Hartauskirjoitus 8.3.2023

Vanhan kuvan luona 

Kristillinen kirkkovuosi on kääntynyt paastonaikaan. Viikko viikolta katse kääntyy vääjäämättä kohti hiljaista viikkoa ja Kristuksen kärsimystä. Paasto tarkoittaa pysähtymistä, mietiskelyä, tutkistelua, Kristuksen äänen kuulemista. Paaston keskellä vietämme myös ilojuhlaa, Marian päivää. Äiti Marian. Ilo ja suru, äidin onni nykyisyydestä ja pelko tulevaisuudesta ovat yhtä aikaa läsnä.  

Mielessäni alkoi soida itävaltaisen säveltäjän Hugo Wolfin (1860-1903) laulu Auf ein altes Bild – Vanhan kuvan luona. Sen tekstissä runoilija Eduard Mörike (1804-1875) kuvailee tilannetta, jossa katsoja katselee tarkkaavaisesti vanhaa maalausta Neitsyt Mariasta lapsi sylissään. On seesteinen kaunis kesäpäivä. Luonto viheriöi. Viaton lapsi leikkii huolettomana äitinsä sylissä. Kuvan taustalla on metsä, ja yhtäkkiä kuvan katsoja tajuaa, että yksi sen - nyt kauniisti viheriöivistä puista - on eräänä päivänä oleva ristinpuu. 

Varmaa tietoa ei ole mistä ”vanhasta kuvasta” Mörike oli saanut runoonsa innoituksen. Aiheena Madonna Jeesus-lapsi sylissään on ollut yleinen kuva kristillisessä taiteessa jo varhaisista vuosisadoista lähtien. 

YouTube on pullollaan hienoja tallenteita tästä Wolfin laulusta, mutta suosittelisin kuunneltavaksi vaikkapa saksalaisen Dietrich Fischer-Dieskaun laulamaa versiota Gerald Mooren pianismin kera. Lue teksti ja käännös, kuuntele ja katso kuvaa. Pysähdy. Anna taiteiden vaikuttaa. Mitä näet? Mitä kuulet? Näitkö lapsen, Kristuksen? Kuulitko äidin silityksen tasaisen kahinan? Tunsitko saman surun ja kauhun kuin runon kertoja? 

In grüner Landschaft Sommerflor,
Bei kühlem Wasser, Schilf und Rohr,
Schau, wie das Knäblein Sündelos
Frei spielet auf der Jungfrau Schoß!
Und dort im Walde wonnesam,
Ach, grünet schon des Kreuzes Stamm! 

Vihreässä kesän loistokkaassa maisemassa, 

viileän veden, ruokojen ja kaislojen luona, 

­– katso – synnitön poika leikkii neitsyen sylissä! 

Ja tuolla metsässä, auvoisena, 

ah, vihertää jo ristinpuu! 

 

Terttu Iso-Oja 

Ilmajoen seurakunnan kanttori 

Kuvassa Raphaelin (1483-1520) teos Madonna niityllä (maalattu n. vuonna 1505-1506) 

***********************************************************

Hartauskirjoitus 1.2.2023

Kaikki tulee Jumalalta

Viikkoja on kulunut kovan flunssan kourissa. Tuntuu, kuin tauti velloisi perheenjäseniäni vuorotellen ja kiertää kehää kodissani. Mieli janoaisi ulos kevätauringon paistaessa, mutta fyysinen olo ei salli. Uskon kuitenkin, että tilanne vielä helpottuu ja pääsemme nauttimaan kevään ihanasta ulkoilusäästä.

Vaikeuksien, sairauksien ja monenlaisen murheen keskellä elämässämme on monia siunauksia ja ilon aiheita, jotka olemme saaneet Jumalan kädestä.

Ajatellaanpa hieman niitä siunauksia, joita usein pidämme itsestäänselvyyksinä. Elämä kokonaisuudessaan, varjeluksia vaaroissa, omistamaamme terveyttä ja vapautta sekä kykyä nähdä, puhua, ajatella, kuulla ja kuvitella -kaiken olemme saaneet Jumalan kädestä. Jumalan lahjaa on myös kykymme rakastaa.

Suurin lahjoista on Kristus! Kuinka meidän tulee vastata Hänen lahjoihinsa? Yksinkertaisesti vain kiitollisuudella. Kuinka voisimme tätä kiitollisuuttamme sitten osoittaa? Voisimmeko osoittaa kiitollisuutta antamalla hänelle takaisin osan siitä, mitä hän on meille antanut.

Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

Jään siis miettimään, mitä minä olen, tai olenko, viime aikoina tehnyt osoittaakseni Jumalalle kiitosta kaikesta, mitä hän on minun hyväkseni tehnyt ja tekee edelleen.

Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti. Ps. 84:12

 

(Laulu, Kiitokseni )

Kuinka kiittäisin, Herrani, hyvyydestäsi

Millä maksaisin, kaiken suuren, rakkautesi

Ei äänet enkel joukkojenkaan

kiitosta riitä laulamaan

Sen mitä sain ja mitä vielä saan

oon velkaa sulle vaan

Siis kunnia sulle, siis kunnia sulle,

siis kunnia sulle, vuoksi sen mitä sain

Verelläs minut ostit, kuolemasta mun nostit

siis kunnia sulle sinä kaikkeni ain

 

Siunattua ja aurinkoista kevät aikaa <3

Marita Mäntyniemi-Koivisto

Diakoni, Ilmajoen srk

********************************************************

Hartauskirjoitus 8.2.2023

Kylväjä kylvää

Jos muistelen ensimmäisiä asioita, joita minulle on jäänyt mieleen kristinuskosta, niin vertaus Kylväjästä on varmasti sieltä alkupäästä (Luuk. 8:4–15). Vertauksessa Jeesus kertoo, miten kylväjä lähtee kylvämään. Osa siemenistä putoaa tienlaitaan, josta linnut ne heti syövät. Osa putoaa kalliolle tai ohdakkeiden sekaan ja näivettyvät sitten. Ja osa putoaa hyvään maahan ja tuottaa satakertaisen sadon.

Sen jälkeen Jeesus selittää vertauksen. Siemen kuvaa Jumalan sanaa, tiensivuun pudonneet siemenet kuvaavat ihmisiä, joiden sydämestä Paholainen heti vie sanan pois ennen kuin he ehtivät uskoa. Kalliolle tai ohdakkeiden sekaan pudonneet siemenet kuvaavat ihmistä, jotka uskovat vain hetken aikaa, kunnes elämän muut huolet tukahduttavat uskon. Ja hyvä maa kuvaa ihmisiä, joiden elämässä usko vaikuttaa.

Vertaus jäi mieleen, koska jo seitsemänvuotiaana tunnistin, että taidan olla sellainen hetken innostuja. Kalliopohja, ohdaketta kasvava pelto, joskus peräti kovaksi tallattu maa. Se oli kovin ahdistavaa tajuta.

Mitä jos tuntuu siltä, että oma sydän on kuin ohdakkeinen pelto tai kalliopohja tai kovaksi tallattu tie, jossa mikään ei idä?

Silloin pitää kääntää katse pois itsestä. Pois siitä omasta sydämestä ja katsoa häneen, joka vertauksen kertoo.

Minä en ole maanviljelijä, eikä suvussanikaan ole enää maanviljelijöitä, joten voi olla, että kirjoitan nyt mitä sattuu, mutta olen ollut ymmärtävänäni, että pellolle kylvetään useammankin kuin vain kerran. Sinne kylvetään tänä vuonna ja sitten sinne kylvetään ensi vuonna ja sitten sinne kylvetään sitä seuraavalla ja niin edelleen. Kylväjä kylvää useasti ja ehkä tänä vuonna siemen itää. Ja lieneekö niin, että sama pätee myös Jumalan sanaan?

Jeesuksen vertauksen kylväjä on Jumala itse. Hän on se, joka kylvää sanan ja hän on myös se, joka saa sen kasvamaan. Ja Jumalan sana on siitä merkillinen voima, että se vähitellen alkaa tehdä myös ohdakkeisia peltoja hyväksi maaperäksi. Rakastavalla Kylväjällä on se viimeinen sana, se sana, joka lopulta jää voimaan.

Jussi Haavisto

**********************************************************

Hartauskirjoitus 1.2.2023

Tehdään yhdessä hyvää!

Viime sunnuntain evankeliumi Matt 14:22-33 kertoo tapahtumasta, jossa Jeesus käveli vetten päällä myrskyä pelkäävien opetuslasten luo. Hän tyynnytti myrskyn ja pelasti Pietarin hukkumasta. Kristus auttaa sisäisessä ja ulkonaisessa hädässä. Luonnonvoimatkin ovat Jeesukselle alamaisia. Uskomalla häneen voimme voittaa toivottomuuden ja saada uutta luottamusta tulevaan. Ihminen on kaikessa riippuvainen hänestä. Läheisriippuvaisuudesta puhutaan enimmäkseen negatiivisena ilmiönä. Sitä se onkin, mutta riippuvaisuus Jeesuksesta on kuitenkin hyvin myönteinen asia. Ihmisenä kaipaan paljon lohtua ja hyväksyntää, varsinkin silloin, kun olen väsynyt tai muuten ”heikossa hapessa” ja toki muulloinkin. Jokaisessa ihmisessä on rakkauden kaipuu. Jeesus näki jokaisessa Jumalan kuvan, KAIKISSA, kurjimmassakin kulkijassa, esimerkiksi ristillä riippuvassa ryövärissä. Hän ei erottele onnistujia ja epäonnistujia, vaan rakastaa kaikkia tasapuolisesti. Hän näkee tänäkin päivänä niin lähellä kuin kaukana asuvat ihmiset, kaikkialla, ja on joka hetki valmis armahtamaan, kunhan huomaamme häneltä armoa anoa siihen, missä teemme tai ajattelemme ihmisinä vastoin hänen rakkauttaan. Häntä seuraamalla ja hänen käskyjään noudattamalla meillä on mahdollisuus saada ja antaa rakkautta syvällisellä ja monin tavoin. Toki rakkauden kerjäläisinä täällä maan päällä eläessämme säilymme ihan viimeiseen hengenvetoon saakka.

Jeesus on rakkauden lähde. Hän kehottaa ottamaan omakohtaisesti vastaan ja jakamaan hänen rakkauttaan: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Mistä voima tähän? Jaan Juhana Malmeen, Kirkon Ulkomaanavun seurakuntasuhteiden asiantuntijan mietteitä asiasta: ”TODELLINEN VOIMA asuu pehmeydessä, kuten kristittyjen maailman herruus syntyi vauvaksi. Vauva synnyttää maailman vahvimmat rakkauden, huolenpidon ja suojelemisen tunteet ihmisissä. Olisikohan siinä siis ollut joku viesti ihmiskunnalle? Kysymys ei ole siitä uskallatko lyödä, kysymys on, uskallatko rakastaa. Uskallatko olla se muuri, joka pysäyttää pelon etenemisen? Uskallatko olla se, joka ei kosta vaan sovittelee ja antaa anteeksi? Uskallatko olla se, joka löytää jokaisesta ihmisestä hyvää? Uskallatko auttaa sitä, joka on sinulle vieras? Uskallatko kokeilla kuinka rakkaus voittaa pelon?”

Ensi sunnuntaina 5.2. käynnistyy vuoden 2023 yhteisvastuukeräys Ilmajoella kirkossa messulla klo 10 ja lounaalla Kestikartanossa klo 12, jossa seuraamme tasavallan presidentti Sauli Niinistön keräyksen aloituspuhetta. Lounastamallakin voi tehdä hyvää, sillä tuotto käytetään jälleen ajankohtaiseen tarpeeseen! Tule kuulemaan, mikä on tämän vuoden yhteisvastuukeräyksen kohde!

Karta pahaa ja tee hyvää, pyri sopuun, rakenna rauhaa! Ps:34:15

Päivi Penttilä

***********************************************************

Hartauskirjoitus 30.11.2022

Pienikin valo pimeän poistaa

Sytytän kaksi kynttilää yhdeksän vuotiaiden lasten kanssa. Toivon ja rauhan kynttilät. Lasten ajatusten myötä nousee hiljainen rukoukseni ja kiitokseni: kiitos Isä, että kuulet. Kiitos Isä, että autat.

Lapset juttelevat siitä mitä he toivot itselleen ja läheisilleen: Toivoisin läheisilleni iloa ja että kaikki pysyisivät terveinä. Toivoisin, että itselläni ja läheisilläni olisi hyvä ja mukava olla. Toivoisin, että saisin enemmän aikaa olla perheen kanssa eikä raha-asiat painaisi mieltä. Toivoisin rauhaa ettei koko ajan olisi kotona kiire. Toivoisin itselleni oman huoneen, uuden puhelimen ja sähköpotkulaudan.

Entä mitä toivotte maailmalle? – kysyn seuraavaksi.

Toivoisin, että maailma pysyisi hyvänä kauan eikä sitä roskattaisi. En halua, että esim kilpikonnat kuolevat ,kun syövät muovia tai muuta roskaa. Toivoisin maailmalle puhtautta, puhdasta vettä ja ruokaa kaikille ihmisille. Toivoisin maailmaan rauhaa, että kaikki ihmiset olisivat tasa-arvoisia eikä ketään syrjittäisi. Toivoisin ettei olisi sotia. Toivoisin, että moni ihminen maailmassa uskoisi Jumalaan.

Ulkona pimenee, mutta valo laajenee kohti joulua kynttilä kynttilältä. Toivon ja rauhan kynttilät jo muistuttavat meitä Jeesuksen sanoista: ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo”.

Nina Koivumäki

*********************************************************

Hartauskirjoitus 23.11.2022

Takki tyhjä ( - ja millä sen täyttäisi?)

Uupunut olo, voimat huvenneet, ei jaksa kiinnostua, ei ehdi eikä kykene. Henkisesti marraskuu osuu lähelle. Marras tarkoittaa kuollutta, kuolemassa olevaa. Tuntuu kuin marraskuun pimeys olisi imenyt viimeisetkin valonsäteet.

 

...kansa, joka pimeydessä vaeltaa…

 

Kauppakeskukset pursuavat tavaraa ja tarjouksia, ihmismassat vaeltavat kärsimättömänä käytävillä. Maailman oudot tapahtumat, ahneus ja vedätys tuovat epävarmuutta ja pelkoa. Somen teennäinen maailma ahdistaa. Uutismedioissa hehkumoidaan kriiseillä. Huonojen uutisten tulvaan meinaa jo aivan läkähtyä. Ei tätä nykymenoa jaksa, omankin elämän huolissa on tarpeeksi!

Löytyiskö takin täyte hiljaisuudesta? Sieltä missä kukaan ei vaadi tyhjältä mitään. Kirkon penkissä saa levätä. Täyttyä hengitys kerrallaan armollisen Sanan kuulemisesta, musiikista, kirkkotaidetta katsellen, vain olemalla, hengittämällä. Tällä huoltoasemalla saa tankata ilmaiseksi. Se on sentään ainakin hyvä uutinen!

 

…sinun puolestasi annettu…

 

Kirkkovuoden kulussa ollaan taitekohdassa: kirkkovuoden viimeinen pyhä, Tuomiosunnuntai, on vaihtumassa adventtiin, Jeesuksen syntymän odotukseen. Kotikirkon adventtimessut, joulukonsertit ja Kauneimmat joululaulut kuljettavat kohti juhlaa.

Arka, katkonainen virrenhyräily muuttuu pariksi ääneen lauletuksi säveleksi, ääni kirkastuu ja kohta menee jo kokonainen lause, sitten koko säkeistö. Täytyy tunnustaa: tämähän on jopa vähän mukavaa!

Tervetuloa adventti, täällä jo odotetaan! Se loistaa valoa, jota arjen pimeydessä vaeltava kansa kaipaa. Juhla on lähestyy! Sen valon voi nähdä.

 

Maa on sittenkin kaunis.

 

Terttu

Ilmajoen seurakunnan kanttori

********************************************************

Hartauskirjoitus 14.11.2022

Ystävää etsimässä

Pieni käsi koputtaa hennosti ulko-oveen, joka on koristeltu jouluisin ovikranssein ja jouluvaloin. Oven avaa ärtynyt naishenkilö, toisessa kädessään pölyrätti ja toisessa imurin suulake. Taustalta kuuluu riitelevien lapsien ääniä, nainen komentaa heitä olemaan hiljaa. Kiire ja stressi kuulemma täyttää joulunalusajan, eikä hän ole mielissään siivouksen keskeytymisestä. Arasti koputtaja tiedustelee, josko talossa olisi nähty hänen kateissa olevaa ystäväänsä. Nainen kysyy kadonneen tarkempia tuntomerkkejä, mutta etsijä toteaa vain, että olisit kyllä huomannut, jos olisit häneen törmännyt. Etsijä toivottelee hyvää joulua, saamatta vastausta, ja mielessään ajattelee, että hän itsekin olisi huomannut, jos nainen olisi hänen ystäväänsä törmännyt. Hän toivoo, että nainen vielä saisi tavata hänen ystävänsä.

Seuraavan talon ulko-oven avaa hyväntuulinen mummo. Talossa tuoksuu piparkakuilta ja glögiltä, joululaulut soivat taustalla. Etsijä kysyy häneltä, onko hän nähnyt kadoksissa olevaa ystäväänsä ja huomaa samalla tutut, pienet jalanjäljet, jotka lähtevät ulko-ovelta poispäin. Mummo ei ole ihan varma, mutta huomaa myös pienet jalanjäljet ja kertoo, että ei ole kauan, kun jälkien jättäjä täällä kävi. He olivat herkutelleet glögillä ja pipareilla ja jutelleet kaikenlaisista asioista. Mummo tarjoaa etsijällekin pipareita ja kertoo etsijän näyttävän kovasti tutulta, tiedustellen samalla, ovatko he tavanneet joskus aiemminkin. Kyllä, viime vuonna hyvinkin samoihin aikoihin, silloin he kulkivat yhdessä ystävänsä kanssa. Silloinkin mummo oli ollut vieraanvarainen ja tarjonnut heille pipareita. Etsijä kiittää mummoa avusta ja pipareista ja toivottelee hyvää joulua saaden hyvänjouluntoivotukset takaisin.

Etsijä lähtee seuraamaan pieniä jalanjälkiä, metsän reunassa hän huomaa ystävänsä istumassa kannolla. Mitä lähemmäs hän pääsee ystäväänsä, sen apeammalta hän näyttää. Ystävä huomaa hänen tulonsa, ilahtuu selvästi ja lähtee juoksemaan häntä vastaan. Hän saa ison, lämpimän halauksen ystävältään sekä pyynnön siitä, voisivatko he jatkaa tästä lähtien yhdessä matkaa vaikka sopivatkin tänä vuonna kulkevansa erillään. Ystävykset ovat molemmat samaa mieltä asiasta, ja niin he lähtevät jatkamaan matkaa seuraavaan taloon, unohtamatta kuitenkaan käydä vielä tervehtimässä stressaantunutta naishenkilöä.

Joulumieli ottaa Joulurauhaa hellästi kädestä kiinni ja päättää, ettei päästä irti enää milloinkaan. Korkeintaan siksi aikaa, jos heille tarjotaan muissakin taloissa pipareita.

Seurakuntasihteeri

Katja Honkala

********************************************************

Hartauskirjoitus 9.11.2022

Mahtava marraskuu

Elämme tällä hetkellä vuoden pimeintä aikaa. Miten ihania ovatkaan ne harvinaiset aamut, kun aurinko hetkellisesti antaa valon säteitään. Kuin ammentaen toivoa tulevasta. Antaen voimaa jaksaa, kunnes taas väistämätön harmaa pilviverso peittää auringon ja pimeys saa vallan. Rakastan sitä, että saan noina pimeimpinä hetkinä sytyttää kynttilän kodissani ja nauttia kauniisti välkehtivästä liekistä ja valosta. Vaikka onkin pimeää nuo pienet hetket antavat valoa mieleen ja ajatuksiin ja nautin tästäkin, pimeimmästä vuodenajasta. Olen tänään kiitollinen uudesta armon päivästä, syksyn mukanaan tuomista asioista. Annetaan siis syksyn tulla, olla ja mennä.

Viikonloppuna vietimme pyhäinpäivää muistellen rakkaitamme, poisnukkuneita. Hautausmaat täyttyivät kynttilöistä. Valosta. Miten kauniiksi tuo marraskuinen, pimeä hautausmaa muuttuikaan kynttilöiden valosta. Tuo valo tulvii puiden oksien, pensaiden ja hautakivien läpi polulle, jota kävelen. Noiden kynttilöiden valo opastaa minua kulkemaan eteenpäin.

Mieleni kääntyy ajattelemaan meidän Herraamme Jeesusta Kristusta maailman valona. Niin kuin nuo sadat, tuhannet kynttilät valaisevat pimeällä hautausmaalla, niin on Jeesus tuonut valon ja toivon meidän elämämme poluille. Monenlaisten kärsimysten ja vastoinkäymisten kohdatessa elämäämme Kristuksen valo kirkastaa päivämme ja luo meille toivoa tulevaan. Jeesus itse sanoo, Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo. (Joh.8:12).

Elämäämme mahtuu usein monenlaisten teiden ja polkujen kulkemista. Tie ei aina ole helppo ja voimme usein kompastella. Jeesusta, valoa seuraten osaan kuitenkin päämäärääni helpommin, kuin pimeässä kulkien. Jeesusta seuraten, olen aina oikealla tiellä, olipa matkani sitten kuinka tuntematon tahansa. Olemme menossa kohti valoa!

Siunausta sinulle

Toivottaa

Marita Mäntyniemi-Koivisto, diakoni

Ilmajoen seurakunta

*********************************************************

Hartauskirjoitus 12.10.2022

Kristityn vapaus

”Freedom!” eli vapaus huutaa Mel Gibsonin esittämä vapaustaistelija William Wallace elokuvassa Braveheart (valmistunut vuonna 1995). Vapaus on tärkeä arvo. Mitä vapaus siis on?

Apostoli Paavali kirjoitti kaksi tuhatta vuotta sitten Galatian seurakunnalle ”Vapauteen Kristus meidät vapautti”. Kirje Galatian seurakunnalle on ehkä Uuden testamentin vihaisimpia kirjeitä. Sen taustalla on tilanne, jossa nykyisen Turkin alueella sijainneeseen Galatian seurakuntaan oli tullut uusia saarnaajia. He olivat saaneet seurakunnassa läpi ajatuksia, että kristittyjen tulisi noudattaa juutalaisen uskon perinnäissääntöjä ja lakia eri määräyksineen voidakseen olla todellisia Kristuksen seuraajia. Paavali näki punaista ja saneli sekä kirjoitti seurakunnalle opetuskirjeen, jossa hän jyrisee vapaustaistelijan tavoin ”Vapauteen Kristus meidät vapautti”.

Kristityn vapaus on sitä, että ei tarvitse perustaa omaa elämäänsä omien tekojensa, perinnäissääntöjen tai toisten ihmisten mielipiteiden varaan. Jumalan lapseksi ei tulla noudattamalla uskonnollista lakia, tekemällä hyviä tekoja, ansaitsemalla, koska tyrannia, joka meidät erottaa Jumalasta, eli synti on voitettu. Kristus on voittanut synnin ja siksi ihmisen ei tarvitse taistella vapautuakseen.

Mutta tässä ei ole kaikki mitä Jumala haluaa meille sanoa. Kristityn vapauden ei tulisi perustua sellaiseen vapauteen, joka luottaa voimaan ja valtaan ja laittaa toivonsa mahtiin ja menestykseen. Sellainen vapaus kutsuu meitä toteuttamaan itseämme, pitämään puoliamme ja varmistamaan oma etumme. Kristityn vapaus kutsuu meitä myös seuraamaan Kristusta. Kristus kulkee kärsimyksen ja kivun keskellä, heikkouden ja häpeän läpi. Ja sinne hän kutsuu meitäkin seuraamaan. Katsomaan silmiin lähimmäisen hätää ja ryhtymään toimeen. Kulkemaan surevien vierellä ja kantamaan toisten taakkoja. Tarvittaessa luopumaan siitä, mitä itse haluamme ja seuraamaan sinne, minne emme ehkä halua mennä. Kristitylle lankeaa Jeesuksen opetuksen mukaan velvoite edistää heikomman kanssaihmisen vapauden toteutumista.

Se ei ole helppoa. Me epäonnistumme, lankeamme, teemme pahaa. Emme aina tarkoita sitä, joskus tarkoitamme. Täydellisiksi me emme itseämme saa tekemälläkään. Siksi me tarvitsemme anteeksiantoa. Ja sen anteeksiannon Kristus meille lupaa. Hän lupaa meille Jumalan rakkauden ja anteeksiannon, armon, jota ei tarvitse ansaita.

Jussi Haavisto

Seurakuntapastori

************************************************************

Hartauskirjoitus 31.8.2022

Kun olet poissa

Kun olet poissa,

yhtäkkiä ympärillä on enemmän ihmisiä kuin vuosikausiin.

Ajan kuluessa ihmiset hiljalleen katoavat, mutta suru jää.

 

Kun olet poissa,

ennen niin helposta arjesta tulee vaikeaa elää.

Ajan kuluessa, jälkikäteen ajateltuna, aliarvostettu arki olikin sitä juhlaa.

 

Kun olet poissa,

on osannut alkaa arvostaa pieniä asioita.

Ajan kuluessa, ennen niin pieniltä tuntuvat asiat ovatkin niitä tärkeimpiä.

 

Kun olet poissa,

värit haalistuvat, mikään ei oikein tunnu miltään.

Ajan kuluessa, asiat saavat taas merkityksen ja palauttavat värit maisemaan.

 

Kun olet poissa,

ikävä saa uuden merkityksen.

Ajan kuluessa, aivot ymmärtää poissaolon, sydän ei vain halua antaa periksi.

Kun olet poissa.

 

Seurakuntasihteeri

Katja Honkala

***************************************************************************

Hartauskirjoitus 17.8.2022

Aivan tavallinen talentti

”Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula väreistä maailman.

Katso silmillä itkevän, silmillä nauravan, katso silmällä kuolevan.

Kerro liikkeillä tanssijan, puhu viivoilla taulussa, puhu ilmeillä, kuiskaa sanoilla laulussa.

Tee se sydämestäsi kaikki se. Tee se, niin kuin Herralle.”

Tässä katkelma Jari Kekäleen laulusta Laula ihmisille, jossa kehotetaan käyttämään annettuja lahjoja ja taitoja lähimmäisen ja Jumalan palvelemiseen.  Nämä lahjat ovat aivan tavallisia, niitä on annettu kaikille ja kaikilla on useita taitoja.

Jollain on musikaalisuuden lahja, joku on empaattinen kuuntelija, joku osaa käyttää käsiään kudinpuikoilla tai nikkaroidessa. Joku vie naapuriin itseleipomansa lämpimäisen, joku toinen auttaa tuntematonta kauppareissulla. Jollain on kyky nostaa kaveriaan, luoda hänelle hyvää itsetuntoa. Joku luo iloa ympärilleen hyvillä jutuillaan. Joku rukoilee.

Missä sinä olet hyvä? Mitä sinä osaat? Mikä on sinun lahjasi, talenttisi?  Paras ominaisuutesi?

Anna hyvän kiertää. Jumalan antamat lahjat eivät käytössä vähene, ne kasvavat. Luomistyö jatkuu lahjoissa – taitojen ja positiivisten ominaisuuksien viljely ja hoitaminen kuuluu kristityn elämään. Syntyy uutta hyvää.  Tässä talenttikisassa voittaa kaikki.

Terttu Iso-Oja

Ilmajoen seurakunnan kanttori

Ps. Laulun ilon jakamisesta kiinnostuneet! Seurakunnan kuorot starttaavat syyskuun aikana. Lisätietoja kanttoreilta. Tervetuloa mukaan!

***************************************************************************

Hartauskirjoitus 27.7.2022

Soi kunniaksi luojan 

Maailma on täynnä musiikkia. Törmäämme siihen kaikkialla. Konserttien ja soittolistojen lisäksi myös ruokakaupoissa, vaateliikkeissä, ravintoloissa, kaduilla ja terveyskeskuksen puhelujonossa. Miten sinä käytät musiikkia? Mitä musiikki merkitsee sinulle? 

Yksi lukemattomista musiikkityyleistä on kirkkomusiikki. Musiikilla on merkittävä rooli kirkon toiminnassa. Jumalanpalveluksissa seurakuntalaiset ottava osaa tilaisuuden kulkuun virsilaululla sekä liturgisella laululla. Häissä ja hautajaisissa musiikki on esillä ilon sekä lohdun tuojana. Kirkon toiminta ilman musiikkia tuntuisi varmasti oudolta. Raamattukin kehottaa kristittyjä laulamaan ja soittamaan.  

Kiitos Jumalallemme 
soikoon sydämestämme 
virsin, lauluin, psalttarein, 
harpuin, huiluin, kantelein. 

Olen päässyt tutustumaan Ilmajoen seurakunnan toimintaan kirkkomuusikon eli kanttorin näkökulmasta. Työ on ollut erittäin antoisaa. Parasta kanttorin työssä mukavien työkavereiden lisäksi on se, kun pystyy itselle rakkaalla tavalla, musisoimalla tuottaa iloa ja lohtua elämän käännekohdissa. Työ tuntuu merkitykselliseltä, kun sitä saa tehdä lähimmäisiä varten ja Jumalan kunniaksi. 

Taas lauhat tuulet soittaa 
urkuja hongiston 
ja Herraa kunnioittaa, 
hän kaiken luoja on. 

Kanttorin työssä tulee säestettyä paljon virsiä. Virret ovat usein runoja, rukouksia tai kertomuksia raamatusta. Pienempänä en tajunnut välttämättä kiinnittää huomiota virsien sanoituksiin. Päätin lempivirteni aina sävelen perusteella. Myöhemmin kun virsisäestystä on tullut tehtyä aina vain enemmän, olen huomannut sanojen tärkeyden. Laulaessamme virttä, emme luettele listaa sanoja suustamme eri säveltaajuuksien kera vaan myös rukoilemme, kiitämme ja ylistämme. 

Soi kunniaksi Luojan 
nyt, virsi kiitoksen, 
tuon kaiken hyvän tuojan 
ja suojan ainaisen! 

Rohkaisen sinua tutkimaan virsien sanoituksia ja etsimään lempivirtesi sekä kuuntelemaan lempimusiikkiasi. Musiikki tuo syvempää merkitystä eri elämäntilanteisiin. Tämän kirjoituksen loppuun lisään vielä yhden säkeistön omasta lempivirrestäni, joka kertoo taivaan ilosta ja riemusta. 

Aurinkoista loppukesää! 

Ratki taivaassa, ratki taivaassa 
on riemu iäinen. 
Siellä yhtyy pyhät kaikki 
lauluihin enkelten. 
Soi laulu valtava: 
Pyhä on Jumala, 
Herramme Sebaot!  

Kesäkanttori  Viljo Harju 

****************************************************************************

Hartauskirjoitus 25.5.2022

Turvallisempi tila?

Turvallisempi tila on paikka, joka on tarkoitettu tarjoamaan paikallaolijoille ja osallistujille tunne fyysisestä ja henkisestä turvallisuudesta. Tämä saavutetaan edellyttämällä tulijoilta turvallisemman tilan periaatteiden noudattamista sekä puuttumalla näiden periaatteiden rikkomuksiin.

Turvallisemman tilan politiikka on lähtöisin ala- ja vaihtoehtokulttuurista, etenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtumista. Toisinaan puhutaan turvallisesta tilasta, mutta sana ”turvallisempi” on parempi, koska täysin turvallista tilaa ei pystytä koskaan luomaan ja lupaamaan.

Kirkon arvoja ovat usko, toivo ja rakkaus. Turvallisuus kietoutuu näihin kaikkiin syvällä ja monisyisellä tavalla. Kirkon ja seurakuntien tulisi olla ihmisille turvallisia kaikilla tasoilla: fyysisellä, henkisellä, hengellisellä, sosiaalisella, emotionaalisella ja seksuaalisella tasolla. Oikeus kaiken tasoiseen turvallisuuteen koskee sekä seurakunnan työntekijöitä, että seurakuntalaisia ja muita toimintaan osallistuvia ihmisiä.

Turvallisempaa tilaa luotaessa on muistettava esimerkiksi seuraavat periaatteet:

En syrji ketään iän, sukupuolen, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen (Yhdenvertaisuuslaki).

En oleta. Kunnioitan jokaisen itsemäärittelyoikeutta enkä tee oletuksia esimerkiksi toisten uskonnollisesta vakaumuksesta, sukupuolesta, taustasta tai perhesuhteista.

Kunnioitan. Annan toisille tilaa, kiinnitän huomiota sanavalintoihini ja muistan ihmisten moninaisuuden.

Olen avoin. Kohtaan uudet tilanteet ja henkilöt ennakkoluulottomasti, otan jokaisen vastaantulevan asian ja ihmisen mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä.

Olen luotettava. Pohdin, ovatko tilaisuudessa kuulemani asiat luottamuksellisia ennen kuin puhun niistä ulkopuoliselle.

Puutun. Mikäli todistan häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, en jää sivustakatsojaksi. Annan mahdollisuuksien mukaan palautetta heti ystävällisesti ja sensitiivisesti.

Kannustan. Otan vastuuta myös muiden osallistujien kokemuksesta. Kuuntelen ja kannustan.

Kylvän hyvää tahtoa. Joskus teemme ja sanomme väärin ilman tahallista tarkoitusta satuttaa. Voin auttaa toista oppimaan ja muuttamaan käytöstään oikaisemalla häntä lempeästi ja armollisesti.

Rentoudu. Erehtyminen ja kysyminen on sallittua.

En arvota toisten elämää Jumalan, Raamatun tai muun auktoriteetin nimissä. Puhun aina omissa nimissäni omista tulkinnoistani ja näkemyksistäni käsin. Olen erityisen varovainen silloin, jos tiedän oman näkemykseni saattavan satuttaa jotakuta toista. Muistan olla nöyrä ja tiedostaa, että olen vain ihminen tulkitsemassa sitä, mitä Raamatun kirjoitukset merkitsevät.

Turvallisempi tila ei ole itsestäänselvyys. Muista, että se, mikä sinulle on turvallista, ei välttämättä ole sitä toiselle. Yllä olevia periaatteita noudattamalla on mahdollista päästä tilanteeseen, jossa seurakunta ja kirkko voisivat olla kaikille ja kaikenlaisille ihmisille turvallisempia tiloja.

Maria Talola

***************************************************************************

Hartauskirjoitus 4.5.2022

Armolaulu

Minun armossani on sulle kylliksi,

sillä voimani tulee täyteen heikkoudessa.

Se on Jumalan suuri lahja. Aamen

 

Sillä armosta me olemme pelastetut,

emme tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi.

Se on Jumalan suuri lahja. Aamen.

 

Olen mielistynyt heikkouteen. Hätään, vainoihin.

Sillä kun mä olen heikko, silloin olen väkevin.

Se on Jumalan suuri lahja. Aamen

Aamen, Aamen, Aamen, Aamen,

 

Olen mielistynyt heikkouteen. Hätään, vainoihin,

sillä kun mä olen heikko silloin olen väkevin.

Se on Jumalan suuri lahja. Aamen.

San. ja säv. Kari Tikka

Olen laulanut tätä laulua usein mielessäni viime aikoina. Jumalan armosta, häneltä lahjaksi saatuna, saamme Häneltä myös riittävästi voimaa ja viisautta selvitä seuraavaan päivään. Kun vain kuljemme hänen lapsinaan ja rukoilemme ja pyydämme häneltä apua. Tämä armo riittää ihan jokaiselle ihmiselle. Jumala on kaikkivaltias ja suuri on hänen rakkautensa meitä ihmisiä kohtaan. Hän on luvannut olla kanssamme jokaisena päivänä. “…Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:20). Olemme jo kasteessa saaneet lahjaksi pääsyn perille taivaan juhliin, kun uskomme. Usko syntyy kuulemisesta, sanan lukemisesta ja hengellisen musiikin kuulemisesta. Parasta mitä aikuinen voi lapselleen tai itselleen antaa. Mennä kirkkoon tai muihin seurakunnan tilaisuuksiin kuulemaan sanaa ja säveliä tai lukea kotona Raamattua ja muuta hengellistä kirjallisuutta sekä kuunnella hengellistä musiikkia. Virkistyä lukemastaan ja kuulemastaan. Raamatun sanasta saa myös rauhan elämään, sellaisen rauhan mitä ei mistään muualta saa. “Minä jätän teille rauhan. Oman rauhan minä annan teille,en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”(Joh. 14:27) Ei anneta kirkkotien sammaloitua, vaan käytetään sitä ahkerasti ja opetetaan tie myös lapsille ja lastenlapsille.

Rukous: Rakas Taivaan isä, kiitos keväästä ja auringosta. Kiitos luonnon heräämisestä uuteen kesään. Virkistä mieltämme ja opeta meitä sanassasi luottamaan, uskomaan ja seuraamaan sinua. Kiitos, että saamme sinulta rauhan elämäämme ja viisautta tiellemme. Siunaa Suomen kansaa, esivaltaa ja sanan julistajia toimimaan sinun tahtosi mukaisesti. Anna rauha maailmaan. Kiitos kaikista rukoilevista aikuisista, jotka kantavat rukouksin lapsiaan, lastenlapsiaan ja kaikkia läheisiään sinulle. Siunaa äitejä, mummoja ja kaikkia aikuisia, jotka kasvattavat lapsia, anna viisautta ja rohkeutta kasvattaa sinun sanaasi luottaen.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikki äidit, mummot ja muut aikuiset!

Minna Harju

***************************************************************************

Hartauskirjoitus 9.2.2022

Musiikin ja Jumalan voima

Musiikilla on monia tieteellisestikin todistettuja terveysvaikutuksia. Se aktivoi aivojen mielihyväkeskusta, samoin kuin vaikkapa liikuntasuoritus tai saunominen. Oma lempimusiikki lisää dopamiinin eritystä aivoissa. Musiikin kuuntelu, laulu ja soittaminen voivat sekä rentouttaa että lisätä energiaa. Musiikilla voidaan vähentää stressiä, lievittää ahdistuneisuutta, masennusta ja kipua. Musiikki herättää muistoja ja tunteita. Tutun laulun kuullessaan muistisairas voi piristyä ja muistaa koko laulun ulkoa.

Kristillisessä perinteessä musiikilla on ollut merkittävä rooli kautta aikojen. Musiikkityylit muuttuvat ja onneksi monenlaista musiikkia on nykyisin seurakunnissakin tarjolla.

Itselleni laulaminen ja musiikin kuuntelu on tärkeä osa elämää. Valitsen juuri sellaista musiikkia, josta koen voimaantuvani. Laulut yhdistyvät erilaisiin elämänvaiheisiin ja muistan laulun kautta elävästi joitakin tapahtumia. Koen usein Jumalan puhuvan laulujen ja musiikin kautta. Laulu voi alkaa soida mielessä ja sanat lohduttavat juuri siinä hetkessä. Seurakunnan kuorossa laulaminen ei ole pelkkää laulamista, vaan kuorolaiset ovat pieni seurakunta isomman keskellä, porukka johon saa kuulua. Yhteenkuuluvuus muiden laulajien kanssa sekä laulujen sanojen sanoma hoitaa ja lohduttaa.

Yksi merkittävä kappale minulle on Juha Tapion ”Rakastettu”. Se toi lohtua ja voimaa tilanteessa, jossa voimat olivat vähissä ja omanarvontunto oli koetuksella. Ajattelen laulun pohjautuvan Sefanjan kirjan tekstiin raamatusta: ”Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, Hän on voimallinen, Hän auttaa. Sinä olet Hänen ilonsa, rakkaudessaan Hän tekee sinut uudeksi, Hän iloitsee, Hän riemuitsee sinusta” (Sef. 3:17).

Ja niinkuin jostakin kaukaa

Mä kuulisin kuiskauksen:

Älä pelkää, älä pelkää

sinä et pääse putoamaan.

Rakastettu on oikea nimesi

ja tulee nimenäsi olemaan

 

Jaana

Gospelkuoro Avarasta

***************************************************************************

Hartauskirjoitus 2.2.2022

Jokunen sana paastosta

Kirkkovuodessa olemme melko lähellä loppiaisen ja tuhkakeskiviikon puoliväliä, molempiin on no kuukausi. Tuhkakeskiviikosta alkaa 40 päivää kestävä paastonaika, joka on valmistautumista kristikunnan suurimpaan juhlaan, Pääsiäiseen. Tästä syystä on paikallaan käyttää muutama ajatus siihen, kuinka ja miten valmistautua tähän juhlaan. Nykyisin meidän ajasta, huomiosta ja mielenkiinnosta kilpailee niin monta tahoa, että paaston voi ajatella olevan tilan ja ajan raivaamista kristittynä olemisen perusasioille. Yhteistä melkeinpä kaikille paastomuodoille on pyrkimys kohtuullistaa elintapojamme ja kulutusta sekä suunnata siitä vapautuvia resursseja lähimmäisten- ja oman hengellisen kasvun hyväksi. Väliaikainenkin luopuminen joistakin tavoista ja tottumuksista voi olla hyödyllinen sysäys suuremmalle elämänmuutokselle. Perusluonteeltaan ihminen on aika mukavuudenhaluinen ja haluton muutoksille, mutta määräaikainen kokeilu on innostanut monia jatkamaan muutosta.

Nykyään paastoaminen on laajennettu monille elämän alueille: yleisimpiä ovat mm. some- ja ruutuaikapaasto tai tv-paasto, niissä ei luovuta materiaalista, vaan järjestellään ajankäyttöä ja elämänrytmiä. Monet kuluttamisen rajoittamiseen keskittyvät ekopaastot ovat tulleet varsinkin nuorempien parissa suosituiksi. Ei se tee yhtään pahaa meille vanhemmillekaan. Silloin kun Jumala loi ihmisen ja asetti hänet Eedenin paratiisiin, ihminen sai kehotuksen viljellä ja varjella maata. Viljely sujuu kyllä, mutta sen varjelemisen laita on heikommin. Sen satoa korjataan luonnonvarojen vähenemisen, saastumisen, ilmastonmuutoksen ja eliölajikadon muodossa. Näin lueteltuna ei oo ihime, että alakaa pikkuusen aharistamahan. Toisaalta olisiko Jumala antanut sellaista tehtävää ihmiskunnalle, ellei Hän ei uskoisi ihmiskunnan selviävän tästä haasteesta. Ilman työtä tämä ei tule, ja tässä auttaa vanha luostarikäytäntö “rukoile ja tee työtä.”

Nyt olisi aika istuttaa se kuuluisa omenapuu toivon vertauskuvaksi. Paasto voisi olla sitä “omenapuun kasvatusta” vaikka virtuaalisesti, ja sen kautta ihmiskunta saisi uusia tulevaisuuden ja toivon näkymiä. Tässä mielessä paasto on myös tekoja, eikä pelkästään meditaatiota. Jeesuksen antama kaste- ja lähetyskäskykin on aika toiminnallinen: menkää ja tehkää... kastakaa ja opettakaa...

Ruokapaastosta en maininnut, koska siitä on paljon kirjoitettu ja ravitsemusohjeitten antaminen on mielestäni ammattilaisen tehtäviä.

Mielestäni paastoajat on kristityn vaelluksen kurssintarkastuspisteitä ja niitä kannattaa lähestyä sekä haastaa itseään uteliaisuudella ja mielenkiinnolla, se saattaa yllättää positiivisesti.

Tapio Lempola

suntio

***************************************************************************'

Hartauskirjoitus 20.1.2022

Siunaa minua

Siunausta ei saa koskaan liikaa. Uudelleen ja uudelleen olen sen tarpeessa. Tänään, juuri tässä siunaa minua, Jeesus! Onnellinen se, jota siunataan. Onnellinen minä, minua Jeesus siunaa. Mitä epäilevämpi, yksinäisempi olen, sitä siunatumpi. Jeesus siunaa minua - vanhaan takertuvaa totuuden kaunistelijaa, koska Hän jaksaa aina uskoa minuun. Siunaus on niin painava, että Vanhan testamentin pyhät olivat valmiit pettämään ja valehtelemaan sen edessä, painimaan viimeisin voimin, vaikka enkelin kanssa saadakseen sen. Ja nyt siunaus on kaikkien niiden ulottuvilla, jotka tarvitsevat sitä. Silloinkin, kun paremmin tietävät hätistelevät pois, Jeesus sanoo: Sallikaa heidän tulla. Riisu siis turha osaaminen, sanoo Hän. Tule niin paljaana kuin pohjimmiltasi olet. Minä siunaan sinua!

Siunaa minulle, Jumala maa jalkojen alla.

Siunaa minulle, Jumala polku,jota kuljen.

Siunaa minulle, Jumala se mitä sydämeni kaipaa.

Sinä uskollinen ja ikuinen, siunaa minulle leponi.

Siunaa minulle se, mitä kannan mielessäni.

Siunaa minulle se, minkä kätken sydämeeni.

Siunaa minulle se, mihin kiinnitän toivoni.

 

Nina Koivumäki

********************************************************************************

Hartauskirjoitus 12.1.2022

Mitä on Jumalan johdatus?

Seurakuntamme lähetit maailmalta kertovat usein kuulumiskirjeissään Jumalan johdatuksesta.

Kirkon sanaston mukaan johdatuksella tarkoitetaan maailmassa toteutuvaa Jumalan tahtoa, ohjausta ja huolenpitoa.

Jumalan johdatus on salaista. Puhe Jumalan johdatuksesta ilmaisee vakaumuksen, että elämän vaiheet eivät syvimmiltään ole ihmisen omissa käsissä, vaan Jumalan viisaan tahdon varassa.

Ei tiennyt Abraham eivätkä muutkaan Raamatun kertomat henkilöt, mitä heillä oli edessä vaikka Jumala antoi lupauksiaan. En tiedä minäkään etukäteen elämäni kulkua. Johdatus on salattu, koska Jumala on armossaan peittänyt tulevaisuuden silmiltämme. En minä tiedä, koska kuolema tulee. Enkä kuinka kauan saan pitää läheiseni tai terveyteni. Niin on hyvä. On parempi, että en tiedä. Riittää että Jumala tietää ja opettelen luottamaan häneen.

Jumala on luvannut pitää huolen omistaan ja hän pitää sanansa. Jumala, joka antoi meille Kristuksen, ei meitä unohda. Jumalan salattu johdatus paljastuu, tämän elämän aikana ja viimeistään iankaikkisuudessa.

Maailmankaikkeuden luoja voi hallita suvereenisti kaikkea. Tavallista on se, että usein vasta loppupuolella elämää taaksepäin katsellessa huomaa Hänen väsymättömän huolenpitonsa.

Johdattaako Jumala sanalla vai hiljaisilla viesteillä? Kun etsimme Jumalan johdatusta, on syytä kysyä, miltä kyseessä olevat asiat näyttävät Jumalan sanan valossa ja mitä sanoo sisin?

Entä miten erotamme sisimmässämme toisistaan Jumalan äänen ja oman äänen? Jeesuksen vertaus isännän palvelijoilleen jakamista talenteista neuvoo harkintaan ratkaisuissa ja kertoo siitä huolimatta tapahtuvista onnistumisista ja epäonnistumisista. Ja kaiken yllä on Jumalan siunaus ja johdatus, hänen hyvä tahtonsa, joka saa toteutua.

Jumala johdatti Abrahamia, Jaakobia ja Joosefia ja hän johdattaa myös sinua, joka tätä luet. Jumalan sana voi toimia tienviittana. Kun teet harkiten parhaasi, käy lopulta hyvin – vaikka sitten joutuisit välillä kulkemaan pimeässä ja odottamaan apua.

Psalminkirjoittajan sanoin: ” Minä luotan sinun armoosi, Jumala, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.”Ps 13:6

Päivi Penttilä

*****************************************************************************************

Hartauskirjoitus 5.1.2022

Uusi vuosi, uudet kujeet

Uudessa vuodessa on yleensä kaksi sävyä: on vuoden päättymiseen liittyvä tilinteko ja uuden vuoden alkamiseen liittyvä toivo. Mennyttä vuotta muistellaan ja uuteen vuoteen suuntaudutaan suunnitelmia ja lupauksia tehden, jotka sitten tosin perinteisesti helmikuussa unohdetaan. Mutta tammikuussa sitä vielä jaksaa uskoa muutokseen.

Vuosi 2021 vaihtui vuoteen 2022 kuitenkin aika lailla samoissa merkeissä kuin vuosi 2020 aikanaan vaihtui vuoteen 2021. Koronaa ja rajoituksia, kyllästymistä, pelkoa, vastakkainasettelua. ”Koska tämä oikein loppuu?” nousi mieleen taas kerran, kun uudet rajoitukset astuivat voimaan ja uutiset jälleen kerran huusivat kasvavia tartuntalukuja ilotuliterakettien paukkuessa ulkona. Tuntuu siltä, että lausahdus ”uusi vuosi, uudet kujeet” ei pidä paikkaansa. Vuosi kyllä vaihtui, mutta kujeet pysyvät ikävän samankaltaisina.

Yksi joulun lapselle annettu nimi oli Immanuel. Se tarkoittaa: ”Jumala on meidän kanssamme.” Jumala on ollut meidän kanssamme ja hän on meidän kanssamme myös vuoden 2022 tuli eteen sitten mitä tahansa. Niin uskon.

Rukoilen:

Jumalani, minä pelkään. Pelkään tätä sairautta ja sen aiheuttamaa yksinäisyyttä. Se eristää meidät toisistamme ja saa meidät käpertymään itseemme. On vaikeaa nähdä asioita, jotka ovat hyvin. Ole lähelläni nyt. Pidä minusta kiinni.

Kaipaan tavallista arkeani, elämän normaaliutta. Ikävöin toisen ihmisen katsetta ja läheisyyttä. Jumala, rohkaise minua. Ole toivoni tässä ahdistuksessa ja valoni pimeydessä. Anna minulle luottamusta siihen, että jokainen päiväni on sinun käsissäsi.

Herra, ohjaa askeleeni niin, että olen suojassa ja suojaan muita. Suojele minua, suojele meitä kaikkia. Anna kärsivällisyyttä, taitoa ja viisautta. Kiitos, että olet läsnä jokaisessa hetkessä, jokaisessa tapaamisessa, jokaisella askeleella. Auta päättäjiä ja asiantuntijoita, jotka kovien paineiden alla pyrkivät etsimään tietä ulos pandemiasta.

Haluan uskoa sinun ikuiseen rakkauteesi ja siihen, että tämänkin koettelemuksen jälkeen voimme yhdessä iloita siitä kauniista maailmasta, jonka Sinä olet meille antanut. Tätä rukoilen Jeesuksen, kipujen ja sairauksien tuttavan kautta. Aamen.

Jussi Haavisto

**************************************************************************************

Hartauskirjoitus 1.12.2021

Perheemme kesälomamatka suuntautui Kuusamoon ja sen lähiseudulle. Viikon ajan tutustuimme ympäröivään luontoon ja historiaan. Kävelimme monet polut, ihmettelimme vanhoja kalliomaalauksia, katselimme huikeita näkymiä tuntureiden huipulta. Voi kuinka kaunis ja ihmeellinen kotimaamme onkaan.

Kävimme myös Raatteen tiellä, jossa aika tuntui pysähtyvän. Hiljaisuudessa kuljimme metsässä, jonka puiden rungoissa oli luotien jälkiä. Pysähdyimme poteroiden ja hautojen äärellä. Olimme niissä metsissä, joissa monet sotilaat olivat pelänneet, rukoilleet, itkeneet, haavoittuneet ja kuolleet isänmaamme puolesta. Kyyneleet tulvivat silmiini ja monenlaiset tunteet vyöryivät mieleeni. Miten surullinen olinkaan noiden miesten ja heidän perheidensä puolesta. Miten monta toteutumatta jäänyttä unelmaa noihin metsiin jäikään. Ja samalla olin niin kiitollinen siitä uhrauksesta, joka Suomen ja tulevaisuuden – meidän – edestä tehtiin.

Ikkunastani katson, kuinka lapset leikkivät ulkona. Iloiset äänet raikuvat pitkin päiväkerhon pihamaata. Huomaan, miten yksi lapsista löytää maasta linnun sulan ja vie juuri löytämänsä aarteen kerhoreppuunsa. Nuo sotiemme sotilaat eivät keränneet elämänsä reppuihin aarteita. Heidän reppunsa tyhjenivät. Sieltä oli jaettu pois kaikki se, mitä oli jaettavaa. He antoivat kaikkensa, jotkut jopa henkensä taistelussa isänmaan puolesta.

Itsenäisyyspäivä ei ole mikään turha päivä. Hyvät olot, jossa nyt elämme, on vaatinut paljon työtä ja uhrauksia. Ja silti voimme sanoa, että se on annettu lahjaksi. Se on Jumalalta saatu lahja, jota meidän tulee yhdessä varjella. Se ei ole vähäpätöinen lahja. Se on lahja, jota nuo sotiemme miehet ja naiset puolustivat.

Anu Tuomi

************************************************************************

Hartauskirjoitus 21.10.2021

Terveiset taivaasta!

Tuuli suhisee puissa ja korvissa. Täytyy painaa päätä alaspäin ja vetää huppua hieman syvempään, jotta sadetihku ei sumentaisi silmälaseja. Väistelen ja loikin vesilätäköiden välistä ja mietin hyvin arkisesti, jotta kumisaappaat olisi sittenkin ollut se oikeampi jalkinevalinta. Syksy osaa aina yllättää säiden puolesta, aina on kylmempää ja märempää, kuin odottaa. Ja jostain syystä hautausmaalla aina paleltaa.

 Keskustelu puolison kanssa hyytyy aina kun saavumme haudan lähelle. Jostain syystä hautausmaa on hiljaisuuden paikka. Omat ajatukset karkaavat viimeiseen kohtaamiseen rakkaiden kanssa. Sytytämme kynttilät, suojaamme hetken pientä liekkiä käsillä, laskemme kynttilän haudalle.  Pysähdymme hetkeksi ja jatkamme seuraavalle haudalle. Isovanhempien hauta on jotenkin keveämpi kohdata. Heidän haudallansa tulee mieleen ryppyiset kädet ja posket, pienestä radiosta soiva jumalanpalvelus ja iltahartaus, jolloin lastenkin piti istua aloillaan. Saamme kynttilät palamaan ja lähdemme kohti autoa.

Matkalla tuuli lennättää jostain keltaisen vaahteralehden rinnuksille. Otan se käteeni. Mieleeni tuli ajatus, jotta siinä on meille terveiset taivaasta. Ajatus on lapsellinen, mutta se lohduttaa ja tuo iloa ja valoa tähän hetkeen.

Vaahteranlehti kädessä hyräilen hymyillen:

 Mitähän puuhaavat taivaassa nyt?
 Suru ja synti on hellittänyt.
 Rauha vain virtaa, niin sanotaan.
 Mitähän puuhaavatkaan?

Jälleennäkemistä toivoen

Ippa

*************************************************************

Hartauskirjoitus 21.10.2021

Jumala Kaipaa sinun seuraasi

Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. (Jaak. 4:8)

Ikään tai sukupuoleen katsomatta ihmisen kokema yksinäisyys on tänä päivänä aika yleistä. Yksinäisyys voi olla raskasta ja tuskaista. Yksinäisyyden tunnetta saatetaan hävetä ja usein se tuntuu pelottavalta ja saa aikaan myös suurta ahdistusta. Jokainen meistä tuntee joskus elämänsä aikana yksinäisyyden tunteita. Tätä tunnetta ei määrittele se, vaikka ympärillämme olisikin ystäviä ja läheisiä.

Meillä on ihmisinä tarve kuulua johonkin ja tarve tuntea olevamme tärkeä jollekin. Ihminen kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä, seuraa, ystäviä ja hyväksyntää. Yksinäisyys voi tulla elämäämme yllättäen elämäntilanteista johtuen. Erilaiset kriisit elämässä, kuten läheisen kuolema, ero, muutto ym. voivat saada aikaan yksinäisyyttä. Yksinäisyys voi olla hetkellistä, kunnes elämä taas asettuu raiteilleen ja tunne hellittää.

Mitä jos tunne ei hellitä?

Raamatun jakeessa Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä, on siunattu lupaus ja ehto! Saamme jokainen lähestyä Kaikkivaltiasta varmana siitä, että hän lähestyy meitä. Hän lupaa tulla niin lähelle, että tunnemme ja tiedämme hänen olevan läsnä. Vietä siis hetki yksinäisyydessäsi Jumalan edessä. Muista, että hän- Jumala rakastaa sinua ja kaipaa sinun seuraasi. Hän on tehnyt kaiken mahdollisen yhteyden toteuttamiseksi. Hän on antanut syntisi anteeksi, vaikka se maksoi hänen rakkaan Poikansa hengen.

Rukous on kuin puhelin, jolla voit lähestyä Taivaan Isää, hän vastaa aina!

Myös seurakuntasi diakoniatyöhön voit ottaa yhteyttä saadaksesi keskusteluapua

Siunausta pimeisiin syysiltoihin toivottaa

Ilmajoen srk:n diakoni

Marita Mäntyniemi-Koivisto

p. 050 5370359

*************************************************************************************************

Hartauskirjoitus 14.10.2021

Pyhän hipaisu

Milloin sinä olet kokenut pyhän hipaisevan sinua? Onko pyhä hipaissut sinua lapsesi vuoteen vierellä iltarukousta yhdessä rukoillessanne? Vai onko hipaisu tuntunut ystävän kutsuessasi sinua yhteiseen ruokapöytään tai pitäessäsi puolisoa kädestä sairaalavuoteen äärellä? Kun pyhä hipaisee, se saa ihmisen tekemään hyvää. Jumalan läheisyys tuo hyvyyden tekemisen iholle. Kun pyhä hipaisee, alkaa nähdä toisin.

Minä koin pyhän hipaisun istuessani afganistanilaisen kummilapseni vieressä. Hänen hartiansa olivat kumarassa ,mutta kyyneliä ei tullut. Hänen sisällään oli liian paljon väsymystä, epäuskoa ja kysymyksiä. Kummipoikani, miten jakselet? Kerrot, että sinulla on kaksi suurta surua. Niin hahmotonta ettei niistä saa kiinni. Perheesi Afganistanissa ei enää vastaa puhelimeen. Mitä heille on tapahtunut? Toinen suru herättää yöllä monta kertaa. Oma kotimaa on kuin kadonnut, muuttunut tuntemattomaksi kauhujen näyttämöksi. Ei ole sanoja tälle.

Tartun käteesi. Miten voisin sinua auttaa? Kohotat katseesi. ”Voitko rukoilla, että sota vielä loppuisi ja maahan tulisi pysyvä rauha. Ettei verta enää vuodatettaisi, ei olisi pelkoa eikä kukaan olisi koditon.” Pyhä hipaisi minua ja yhdessä rukoilin 22-vuotiaan kummilapseni kanssa. Voisitko sinäkin rukoilla?

Taivaallinen Isä Tämän kaiken edessä meiltä loppuvat sanat. Sinä tiedät kaiken. Rukoilemme rauhaa maahan, jossa väkivalta näyttää loppumattomalta. Rukoilemme varjelusta kaikille Afganistanissa eläville ja heidän läheisilleen. Pidä huolta lapsista. Rukoilemme Sinun huolenpitoasi kaikille pelkääville ja pakeneville. Rukoilemme, että itse osaisimme täällä välittää toisistamme ja tarjota lohdutusta toisillemme silloin, kun sitä kipeimmin tarvitaan. Auta, että uskaltaisimme olla läsnä. Herra, me tarvitsemme toisiamme ja me tarvitsemme Sinun apuasi. Armahda meitä.

Nina Koivumäki

************************************************************************************************

Hartauskirjoitus 7.10.2021

Enkeli sinulle

Viime sunnuntaina vietettiin Mikkelinpäivää, joka on saanut nimensä arkki- tai ylienkeli Mikaelista. Suomalaisessa luterilaisuudessa ei enkeleistä juuri puhuta, keskiajan lukuisat enkeli- ja pyhimysjuhlat karsittiin reformaatiota seuranneina vuosisatoina aika lailla tähän yhteen päivään. Kuitenkin aina kun tunnustamme kristillisen uskomme, me myönnämme, että Jumalan maailmaan kuuluu myös näkymätön todellisuus. “Me uskomme Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.” Enkelit ovat osa näkymätöntä Luojan maailmaa.

Raamatussa kuvatut enkelit ovat aika kaukana siitä nykyisestä mielikuvasta, jossa enkelit ovat jotain joko lumoavan kaunista tai pieniä siivekkäitä vauvoja. Raamatun enkelit ovat ajoittain varsin sotaisia ja ajoittain suorastaan outoja, kuten kuusisiipiset serafit tai nelikasvoiset kerubit. Kerrotaanhan Mikaelinkin käyneen taivaassa sotaa lohikäärmettä vastaan ja syösseen sen sieltä alas. Enkeleissä on hurja, pelottava ja käsittämätön puolensa, kuten tietysti myös Jumalassa itsessäänkin. Kaikkea ei voi ymmärtää.

Raamatussa enkelit esiintyvät yleensä aina silloin, kun tapahtuu jotain erityisen tärkeää. Enkeli ilmestyi Joosefille ja Marialle, enkeli ilmestyi jouluyönä paimenille, enkelit vahvistivat Jeesusta Getsemanessa, enkeli vieritti kiven haudalta ja enkeli kertoi naisille Jeesuksen nousseen kuolleista. Sana ”enkeli” jo itsessään kertoo sen mikä on enkelin tehtävä. Enkeli-sana tulee nimittäin kreikan kielen sanasta angelos, joka taas käännettynä tarkoittaa sanansaattajaa tai lähettilästä. Enkeli on Jumalan sanansaattaja, Heprealaiskirjeen sanoin enkeli on ”palveleva henki. Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.”

”Heidät lähetetään”. Jumalan huolenpito ja armo eivät ole yleisiä periaatteita, vaan ne kohdistuvat jokaiseen ihmiseen. Vanha usko, että Jumala lähettää oman suojelusenkelin jokaiselle ihmiselle, kuvaa hyvin Jumalan rakkautta ja armoa. Jumala ei rakasta vain yleensä, vaan rakastaa juuri sinua ja minua. Jumala pitää huolen koko ihmiskunnasta, mutta myös jokaisesta ihmisestä erikseen. Mikkelinpäivän yksi viesti siis on, että Jumalalla on enkeli sinua ja minua varten.

Jussi Haavisto

**************************************************************************************************

Hartuskirjoitus 29.9.2021

Uuden edessä

Koronapandemia on mullistanut elämää koko maailmassa. Pandemian myötä olemme olleet jatkuvasti uuden edessä, kun on pitänyt sopeuttaa elämäämme ja töitämme koronaturvallisiin raameihin. Parhaimmillaan uuden edessä oleminen on kasvattanut epävarmuuden sietokykyämme, vahvistanut kestävyyttämme ja joustavuuttamme sekä luonut vaihtelua ja uutta perinteisiin ja totuttuihin systeemeihin.

Kuluneet vuodet ovat myös minun elämässäni olleet toistuvien uuden edessä olemisten aikoja. Minua on johdatettu Jalasjärven, Alavuden ja Ähtärin seurakuntien diakonian sijaisuuksien jälkeen takaisin työhön Ilmajoelle, seurakuntaan, jossa työskennellessäni sain diakonian vihkimyksen ja josta kierros muissakin seurakunnissa sai alkunsa. Kiitollisella mielellä olen kaikesta tästä. Koen olevani monella tapaa armosta osallinen. Armo merkitsee minulle Jumalan rakkauden ja hyvyyden lahjan vastaanottamista jokaiseen päivään. Lahjana olen minäkin saanut uskon, pahat tekoni anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden ja sielulleni pelastuksen uskon lahjan kautta.

Jokainen ihminen voi kokea armoa. Ihmisten armon kokemuksia tutkineen Taru Hallikaisen mukaan jokaisen ihmisen kulloinenkin armon kokemus on erilainen ja ainutlaatuinen. Yhteys itseen, toisiin ihmisiin, luontoon, Jumalaan tai maailmankaikkeuteen olivat kuitenkin asioita, jotka nousivat aina uudelleen kuvaamaan armon kokemusta. Myös minun kohdallani on samoin. Tämä alkusyksy on ollut erityisen kaunis. On ollut armoa ajaa aluksi metsäistä reittiä kohti Ilmajoen avaria peltomaisemia ja takaisin. Olen tänä syksynä saanut myös kokea uudenlaista yhteyttä työyhteisöni ihmisten kanssa. Seurakunnassa Pyhän Hengen yhteys on suuri mahdollisuus!

Silloin, kun kokoonnumme yhteen sanan ääreen, Jumala hoitaa meitä. Itse olin hoidettavana viime sunnuntaina Ilmajoen kirkossa. Jumalanpalvelus kosketti syvästi monella tapaa ja monessa kohtaa minua ilon ja liikutuksen kyyneliin saakka. Janin erinomainen saarna, esirukoilijoiden sydämelliset esirukoukset sekä laulajien ihanat laulut olivat puhutelleet myös muita, itse asiassa kaikkia, joiden kanssa jaoin ajatuksia messun jälkeen.

Olen hyvin kiitollinen uudesta virastani. Yksin en halua uutta tehtävääni hoitaa, vaan toivon varsinkin lähetystehtävien pariin käsiä ja jalkoja. Tarvitaan sydämiä näkemään lähelle ja kauas. Saimme jeesukselta opastuksen viedä armon sanomaa maan ääriin saakka. Kiitos teille, jotka olette uskollisesti toimineet esimerkiksi käsityö- ja diakoniapiireissä lähetyksen ja diakonian hyväksi. Teitä tarvitaan edelleen! Ja monenlaisia muitakin vapaaehtoistehtäviä on mahdollista löytää Ilmajoen seurakunnassa, ottamalla yhteyttä seurakunnan työntekijään tai uuden hiljattain käyttöön otetun vapaaehtoispankin kautta osoitteessa www.vapaaehtoispankki.fi/ilmajoensrk.

Jumalan rakkaus ja hyvyys maailmassamme ja ihmiselämässä näkyy kylläkin kaikkialla. Kaikki on lahjaa Jumalalta, niin jokapäiväinen leipämme ja työmme kuin ihmiset ympärillämme. Hänen lahjaansa ovat ilma, jota hengitämme, vesi, valo ja lämpö, joita tarvitsemme. Luettelo on loppumaton. Raamatussa kysytäänkin: ” Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi?” (1.Kor.4:7)

Hyvää uutta syksyä kaikille! Ollaan yhteyksissä, toisiimme ja Vapahtajaamme!

Päivi Penttilä

diakoniatyöntekijä, lähetyksen ja kansainvälisen työn ohjaaja

***********************************************************************************************

Hartauskirjoitus 23.9.2021

Jeesus kutsuu seuraansa

Luukkaan evankeliumin 19 luvussa kerrotaan Sakkeuksesta, joka oli verojen kerääjä eli publikaani. Hän oli saanut oikeuden kerätä veroa Jerikon rajakaupungin tulliasemalla. Publikaaneilla jotka keräsivät veroa oli myös mahdollisuus rahan väärinkäytöksiin. Siksi heitä juutalaisväestön parissa halveksittiin. Näin myös tehtiin Sakkeuksen kohdalla. Siitä huolimatta että hän oli vihattu, hän halusi nähdä Jeesuksen. Sakkeuksen ratkaisu oli että hän nousi puuhun, jotta voisi nähdä ohi kulkevan Jeesuksen. Korkeana virkamiehenä Sakkeus olisi halunnut tilanteen pysyvän näkymättömänä, mutta lopulta tilanteesta tuli niin näkyvä, että se tuli jopa raamattuun kirjoitetuksi. Sydämessään Sakkeus tiesi, että hän kaipasi sitä mitä Jeesuksella oli. Hän nimittäin kaipasi syntien anteeksi saamista ja halusi myös tulla kohdatuksi. Sakkeus saikin syntinsä anteeksi ja lupasi korvata niille, joilta oli väärydellä ottanut. Jos mietimme Sakkeuksen tuntoja oli hän varmasti joutunut myös taistelemaan omantuntonsa kanssa ja Jeesuksen kohdatessaan oli varmasti todella huojentunut ja helpottunut. Ahdistusta ei tarvinnut enää piilotella vaan Jeesus vapautti hänet täydelllisesti. Niinpä hän lupasi puolet omaisuudestaan antaa köyhille ja maksaa nelinkertaisesti takaisin niille joilta hän oli liikaa kiskonut.

Jeesuksen opetuslapset ja apostolit tulivat kohdatuiksi hyvin erilaisissa tilanteissa. Toiset olivat työnsä ääressä kalastamassa ja toiset hän kohtasi ohikulkiessaan. Jeesuksen pyyntö oli yksinkertainen: Tule ja seuraa minua.

Vaikka pyyntö on yksinkertainen se toimii myös tänään. Tämänkin päivän ihminen lähtee seuraamaan Jeesusta, kun huomaa että elämässä ei olekaan sisältöä. Joskus meille tarvitsee tapahtua vähemmän kivojakin asioita ymmärtääksemme Jumalan tahdon. Lopputulos on kuitenkin tärkein, kun saamme kulkea Jeesuksen seurassa. Joka päiväinen rukouksemme voi olla psalmin 139 sanoin: ”Katso olenko vieraalla väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.”

Lassi Nahkuri, diakoniatyöntekijä, Ilmajoen seurakunta.

***********************************************************************************************

Hartauskirjoitus 15.9.2021

Syksy on ollut minulle aina hyvää aikaa elämässä ja tämä syksy ei tee siitä poikkeusta. Kesän helteet on ohi ja alkaa valmistautuminen ruska-aikaan, sienestetään, marjastetaan ja tehdään herkullisia keittoja sadepäiville. Omenat kerätään ja viedään mehupuristamoon. Leivotaan marjapiirakkaa ja kaivetaan kynttilöitä taas lyhtyihin. Takka lämmitetään ja alan taas valmistautua avantouintikauteen. Uimassa tulee syksyllä käytyä saunan kera, jos mielii talvellakin uskaltaa tuiskussa ja tuiverruksessa pulahdukselle hyiseen veteen. Vuodenajat ovat suuri siunaus, joista olemme saaneet nauttia. Ainakin vielä. Toivottavasti tulee paljon lunta talvella. Pääsee hiihtämään Lappajärven jäälle.

Ilmajoella ensimmäisiin työtehtäviini kuului elokuussa Ilmajoen kulttuuripyöräily, joka oli mielenkiintoinen katsaus Ilmajoen historiaan ja elämänmenoon. Kauemmankin olisin viihtynyt pyöräreissulla, nähtävää ja koettavaa jäi. Ilmajoella huomio kiinnittyy upeisiin pohjalaistaloihin pihapiireineen, maatiloihin, peltoaukeisiin ja pitkään historialliseen kristilliseen perinteeseen. Löytyyhän Ilmajoelta esimerkiksi kirkkomuseo. Työpätkäni jatkuu Ilmajoella marraskuun loppuun asti ja marraskuun alussa vietetään pyhäinpäivää. Kaiken synkkyyden keskellä loistavat silloin hautausmaan kynttilät viestinä valosta, jonka alkuperä on Jumalan valtakunnassa. Odotan tuota näkyä. Syksy on luonnon valmistautumista lepoon ja uuteen kukoistukseen kohti kevättä. Toivottavasti sinulla on syksyllä aikaa levolle, luonnon seuraamiselle ja aikaa pysähtymistä sen äärelle, mikä elämässä on tärkeää. Ilmajoella järjestään esimerkiksi iltakirkkoja, joihin haluan sinua kutsua. Tule sellaisena, kun olet! Tule levähtämään, kuulostelemaan kutsutaanko sinua johonkin uuteen vai onko aika antautua pohdinnalle ja työstää jotain asiaa. Ole siunattu Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä! 

Jenny Kärki

 

***********************************************************************************************

Hartauskirjoitus 2.9.2021

Rakkauden velka

Velka puristaa rintaa. Joskus se myös kiristää vyötä, kun sitä on tullut nostettua liian kevyesti tai liian suureen tarpeeseen.

Raamatussa velalla on myös toinen merkitys. Velkaa syntyy, kun rikomme lähimmäistämme kohtaan. Synti synnyttää velkataakan. Sekin puristaa rintaa ja kiristää vyötä.

Millaista velkaneuvontaa Raamattu sitten antaa? Roomalaiskirjeessä Paavali antaa yksinkertaisen ohjeen: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa.” Ohje kuulostaa järkeenkäyvältä. Ei kannata velkaantua. Ei kannata rikkoa lähimmäistä kohtaan. Ei kannata tehdä syntiä. Vaan kun velkaa vain tulee ja tulee. Liian kevyesti. Liian suureen epätoivoon.

Paavalin ohje ei ollut äsken kokonaisena. Virke jatkuu nimittäin merkittävällä sivulauseella. ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.” Hetkinen, onko rakkauskin velkaa?

Paavali antaa siis yhden poikkeuksen. Kun olemme velkaa rakkaudessa, sen velan ei tarvitse eikä saakaan loppua. En kovin hyvin ymmärrä tätä talousoppia, mutta aavistan kyse olevan armotaloudesta. Me kaikki olemme suurvelallisia. Ainoa lääke siihen taitaa olla rakkaus. Omastaan antaminen, luopuminen velan perinnästä, tilien tasaaminen lähimmäistä palvellen.

Minä olen sinulle rakkauden velkaa. Enkä voi milloinkaan maksaa tarpeeksi. Jeesus on maksanut koko velkamme Jumalalle. Luottotappiomme on kuitattu. Vaikka siis yhä velkaannumme tai meille oltaisiin velassa, rakasta silti vaan. Rakkauden velan ei tarvitse ehtyä.

Jani Latva-Nikkola kirkkoherra

************************************************************************************************

Hartauskirjoitus 18.8.2021

Paras paikka

Milloin kävit viimeksi Ilmajoen kirkossa? Ihan hiljattain vai vuosia siten? Oliko jumalanpalvelus, omat tai ystävän häät, lapsen kouluun siunaaminen, Kauneimmat joululaulut?

Kesällä eräs kirkossa vieraillut lomamatkailija sanoi, että Ilmajoen kirkossa on hyvä tunnelma. Olen kyllä täysin samaa mieltä. Itselle tulee sanoina mieleen rauha ja lempeys. Hiljaisessa kirkossa kuuluva Könninkellon tasainen raksutus tuntuu kotoiselta. Erikoinen keidas pyhyyttä ja tavallisuutta. On helppo olla.

Kun tulet kirkkoon, onko sinulla oma paikka, jonne aina mieluiten hakeudut? Istututko etupenkissä, saarnastuolin vieressä, kellon alla patsaan takana suojassa? Mitä siitä näet? Mitä katselet? Mitä kuulet ja kuuntelet?

Minusta se paras paikka on tietenkin urkuparvi. Siellä on mukavaa. Sieltä on hyvät maisemat: näkee kirkkosaliin, näkee seurakuntalaiset, on näköyhteydessä tilaisuutta toimittavaan pappiin ja ennen kaikkea parvelta näkee alttarille. Ja…tietenkin siellä on urut – itselleni jo lapsuudesta saakka rakkaaksi tullut soitin.

Ilmajoen kirkon uruilla on juhlavuosi. Ne täyttävät tänä vuonna 70 vuotta. Kuinka monta sukupolvea onkaan näitä urkuja kuunnellut ja millaisissa tilanteissa! Suruissa, iloissa, lasten naurujen ja laulujen kaikuessa, vakavilla hetkillä.

70 vuotta on hieno ja juhlittava ikä. Eläkkeelle urut eivät kuitenkaan pääse. Soittimesta on syytä pitää jatkossakin hyvää huolta, että se soi vielä vuosikymmeniä ilmajokisten elämässä - arjessa ja juhlassa. Vielä on monta sointua soittamatta ja kuulematta.

Minusta on aika hauskaa ja samalla merkittävää, että juuri urkuparven edessä olevassa yläpalkissa lukee: ”Tulkaa. Kaikki on valmiina.” Musiikin tehtävä on salatulla tavalla hoitaa ihmistä, lohduttaa, rohkaista, saada aikaan aitoa iloa, antaa toivoa ja herättää uskoa, siis kutsua.

Niin. Tule – vaikka nyt ensin kanssamme urkuja juhlistamaan, ja istu omalle parhaalle paikallesi.

kanttori Terttu Iso-Oja

************************************************************************************************

Hartauskirjoitus 28.7.2021

Syksyä kohti

”Keltaiset lehdet ja ruskeat leijuvat maahan kuin untuvat. Herra, me kiitämme niistä!"

Oravat harmaat ja pullea, oksalta oksalle loikkivat. Herra, me kiitämme niistä!

Laskee punainen aurinko. Linnut muuttavat maasta jo. Herra, me kiitämme niistä!

Tähtiä pieniä kirkkaita, alkaa vilkkua taivaalla. Herra, me kiitämme niistä!”

Lasten virsikirjassa on laulu nimeltä Syysylistys, joka on tuttu monelle pienelle päiväkerholaiselle tai koululaiselle. Mutta miksi ihmeessä meidän pitäisi kiittää syksystä?

Tänä kesänä olemme saaneet nauttia aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Olemme saaneet lomailla ja puuhailla monia mukavia juttuja. Aamuisin on saanut nukkua pitkään, kesän herkkuja on maisteltu ja monet retket ovat vieneet uimarannalle. Mitä kiittämistä syksyssä oikein on?

Syksyllä kypsyy luonnon sato: omenat, puolukat, herukat, juurekset ja viljat. Puiden oksat hehkuvat keltaisena, punaisena ja ruskeanakin. Luonto pukeutuu väreihin. Jumala näki hyväksi luoda syksyn, jolloin monet kasvis- ja hedelmäsadot korjataan talteen talven vitamiineiksi. Eläimetkin keräävät talven ruokavarastonsa täyteen. Luonto alkaa vähitellen valmistautua lepäämään, jotta taas ensi keväänä se jaksaa nousta kukoistamaan.

Illat, yöt ja aamut ovat entistä kirpeämpiä. Eläimet etsivät itselleen lämpimiä pesiä. Itsekin on mukava käpertyä viltin alle sohvan nurkkaan samalla kun illat pimenevät. Olla turvassa, lämpimässä, sylissä.

Syksyn myötä myös lapset kasvavat: monella alkaa päivähoito, päiväkerho, eskari tai koulu. Taivaan Isä ohjaa ja varjele lapsiamme joka päivä heidän arjessaan. Anna opettajille, hoitajille ja ohjaajille viisautta, voimia ja avara syli. Auta perheitä heidän uudessa elämänvaiheessaan.

 

Tänään meidät rukoukseen johdattaa kahdeksanvuotias Matti. Voimme rukoilla yhdessä hänen kanssaan:

”Rakas Taivaan Isä,

Haluan kiittää äidistä, isästä, mummista, Hompsun muorista, paapasta, vaarista, serkuista ja koko perheestä. Kiitos kissoista, akvaariokaloista ja kaikista lemmikeistä. Kiitos kavereista, leikkimisestä, pelaamisesta, uimisesta, suunnistamisesta ja jokaisesta harrastuksesta. Kiitos kesästä, auringosta ja muista vuodenajoista. Kiitos siitä, että saan kasvaa ja käydä koulua. Kiitos kaikesta hyvästä ja siitä, että kun on suruisa olo, niin saa lohdutusta.

Taivaan Isä suojele ja varjele kaikkia rakkaita. Anna kaikille kavereita. Toivottavasti jokainen saa ruokaa ja pysyy terveenä. Taivaan Isä auta sairaita ja halaa kaikkia, joilla on paha olla. Anna meille ihana päivä.

Aamen”

Matti sekä Anu Tuomi

***********************************************************************************************

Hartauskirjoitus 30.6.2021

Lähtekää minun mukaani

Kesä on rippikoulujen ja konfirmaatioiden aikaa. Rippikoulu työllistää runsaasti seurakunnan työntekijöitä mutta myös isosia, jotka hekin lähtevät arjestaan pitämään ohjaajien kanssa riparia rippikoululaisille – ja ilman heitä rippikoulu olisi kovin toisenlainen. Ilmajoellakin yli sata nuorta lähtee kesäloman arjesta Kalajaisten leirikeskukseen, Wanhalle tai purjehtimaan. Tuhannet nuoret ympäri Suomen tekevät samoin omissa seurakunnissaan. Rippikoulun asema on pysynyt vahvana, vaikka kirkkoon kuuluminen onkin laskenut.

Mikä siinä on takana?

Erilaisia tutkimuksia asiasta on tehty. Niiden mukaan vahva osuus on perinteellä, konfirmaatiolahjoilla, ystävien esimerkillä, aiempien ikäluokkien hyvillä muistoilla ja kokemuksilla ja lisäksi osa haluaa oppia jotain uutta kristinuskosta ja Jumalasta. Syitä on lukemattomia, varsinkin jos kysytään vielä ohjaajilta ja isosilta, että miksi he lähtevät rippikouluun.

Ja tietysti – ihmisistä kun on kyse – aina välillä näkee näiden syiden arvottamista niin että jotkut syyt tulla rippikouluun ovat joidenkin mielestä ”vähempiarvoisia” kuin toiset, ”oikeat syyt”.

”Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki kaksi veljestä, Simonin, toiselta nimeltä Pietarin, ja hänen veljensä Andreaksen. He olivat heittelemässä verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. Jeesus sanoi heille: ’Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.’ He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.” (Matteuksen evankeliumin luvusta neljä).

On vaikea sanoa, miksi opetuslapset aikanaan lähtivät Jeesuksen mukaan. Raamattu ei tämän tarkemmin siitä kerro. Voi hyvinkin olla, että syitä oli yhtä monta kuin nykyisin on ohjaajilla, isosilla ja riparilaisilla lähteä rippikouluun. Osa syistä saattaa olla ristiriitaisiakin. Tiedämme myöhemmin Raamatusta, että osa opetuslapsista toivoi pääsevänsä maallisiksi hallitsijoiksi eikä kukaan heistä todella ymmärtänyt mitä Jeesuksen kutsuun vastaaminen tarkoitti ja kerta toisensa jälkeen Jeesus sai heille siitä kertoa, ennen kuin he ymmärsivät.

Voisimmeko ajatella, että olivat syyt seurata Jeesusta mitkä tahansa, niin kaiken takana on viime kädessä Jumalan kutsu, Pyhän Hengen työ? Pyhä Henki toimii eri tavalla eri ihmisten kanssa ja Jumala kutsuu jokaista luokseen. Se ei perustu ihmisen omiin ansioihin, ei oikeisiin syihin tai oikeanlaiseen mielenlaatuun, vaan ainoastaan Jumalan rakkauteen. Jokainen meistä on kutsuttu Jeesuksen seuraan.

Jussi Haavisto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

*********************************************************************************************

Hartauskirjoitus 16.6.2021

 

Hän antaa meille elämän, hän ei salli jalkamme horjua (ps. 66:9)

Heräsitkö tänään linnunlauluun, auringonpaisteeseen ja täyttikö mielesi Kiitos. Tai ehkä et kuule linnunlaulua murheesi ja ahdistuksesi keskellä. Jumala kuitenkin lupaa olla lähellä niitä kenellä on särjetty sydän ja murtunut mieli (Ps.34:19)

Jumala haluaa antaa meille elämän varrella runsaasti kokemuksia itsestään. Hän lupaa pitää meistä huolta joka päivä, kun ensin etsimme Jumalan valtakuntaa. (Mat.6) Siunauksia arkipäivän keskellä, mutta myös vaikeuksien kautta kasvanutta luottamusta Jumalan huolenpidosta. Luotanko siis jumalan ohjaukseen ja johdatukseen. Uskonko, että kokemukset ja vastoinkäymiset, vaikeatkin, hän kääntää voimavaraksi ja rikkaudeksi, jaettavaksi muiden kanssa. -Jos en, ei minulla ole montaakaan tarinaa kerrottavana.

Olenko liian arka luottamaan, päästämään irti menneestä? Olenko kenties liian arka menestymään tai tekemään virheitä? Pelkäänkö elämänkokemuksia?

Jumala antoi meille elämän sellaisena, kuin se on. Joitakin asioita voimme muuttaa, joitakin emme. Jotkin asiat siis Jumala on antanut meille pysyviksi realiteeteiksi, ne meidän on vain hyväksyttävä. On myös asioita, joita hän ei haluaisi meidän hyväksyvän, vaan joiden muuttamiseksi -Hänen avullaan-, hän haluaisi meidän näkevän vaivaa.

Raamattu kertoo, että Kristuksessa meillä on kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettynä (Kol.2:3). Jumala tahtoo siis täyttää elämämme aarre arkkua kokemuksilla, jotka tuovat elämäämme sellaista viisautta ja tietämystä, jonka voi saavuttaa vain elämällä erilaisia tilanteita läpi. Elämäni aarre arkusta löytyy tänään monenlaista. Olen oppinut että jokaisen kipeän kokemuksen, jokaisen haasteen ja haavankin hän on kääntänyt minun hyväkseni. Niiden kautta hän antaa minulle astinkiviä, jotta voin astua eteenpäin suurempiin asioihin. Luottaen että Jumalan iankaikkiset käsivarret kantaa.

Rukous:Pyhä Jumala. Kiitän kokemuksista kanssasi. Auta minua, etten jäisi pelon valtaan. Auta minua kulkemaan sinne, minne sinä johdatat. Olet auttanut minua kulkemaan pitkälle, enkä tahdo kääntyä takaisin. Vie minut uskosta uskoon ja kirkkaudesta kirkkauteen. Aamen.

Marita Mäntyniemi-Koivisto

Diakoni, Ilmajoen srk

*******************************************************************************************************

Hartauskirjoitus 2.6.2021

Jumalan kasvot

Jumala on salattu. Kuitenkaan hän ei halua jäädä ihmisiltä piiloon. Jumalasta voidaan puhua, mutta kaikki sanalliset kuvaukset tuntuvat vain tekevän hänestä etäämmän. Sellainen asia on myös kolminaisuus. Tunnustamme, että Jumala on yksi, mutta kuitenkin Isä, Poika ja Pyhä Henki. Asia on niin vaikea, että se on jopa jakanut kristikuntaa. Ja voin vain kuvitella, että siitä syystä Jumala itse suree. Jumala ei ole ihmisen määriteltävissä, hän vain on.

Vaikka Jumalan kasvoja ei ole kukaan nähnyt, me rukoilemme tutussa Herran siunauksessa, että hän kääntäisi ja kirkastaisi ne meidän puoleemme. Miten Jumalan kasvojen kirkkaus sitten meidän elämässämme näkyy? Boris Salon mukaan kolminaisuus liittyy ihmisen elämään aivan konkreettisella tasolla.

Jumalan isän kasvot tuovat esiin luomisen ulottuvuuden. Se näkyy arkipäivän kutsumuksessa, huolenpidossa ja työssä. Kun ihminen luo uutta tai kantaa vastuuta, Isän kasvot heijastuvat elämään. Koti, perhe ja avioliitto ovat keskeisiä pilareita, kun turvalista elämää luodaan. Kun ihmisarvo on kunniassa, persoonallisuus saa tulla esiin, Jumalan kasvot kenties hymyilevät. Usko auttaa luottamaan. Elämä on turvallista.

Kristuksen kasvot olivat kerran nähtävillä aikalaisille aivan omin silmin. Valokuvia hänestä ei ole jäänyt, kaikki maalauksetkin heijastavat vain omaa aikaansa. Mutta sen Jeesuksen kasvoista tiedämme, että ne olivat täynnä myötätuntoa. Ne välittivät pelastuksen ja vapautuksen kaikille, jotka sen suostuivat ottamaan vastaan. Kun kohotamme omat kasvomme Jeesukseen, me saamme uuden toivon, Jumalan valtakunta tulee meidän sydämemme tasalle.

Pyhän Hengen voima tulee esiin elämässämme silloin, kun koemme aitoa iloa, rakkautta, rauhaa - kaikkea sellaista, mikä synnyttää yhteyttä toinen toisiimme. Henki tuo myös lohdutuksen, kun olemme keskellä surua. Hän johtaa meitä Jeesuksen luo silloin, kun synti meitä syyttää. Ehkä kasvoja parempi kuvaus Pyhälle Hengelle olisikin palvelevat kädet. Missä on Jumalan Henki, siellä on rakkaus.

Emme ehkä ymmärrä koskaan Jumalaa, mutta kun hänen kasvonsa kääntyvät meidän puoleemme, kaikki edellä kuvattu tulee näkyväksi. Se on sitten siunausta, Jumalan läsnäoloa elämässämme, vaikka hänen kasvonsa tuntuvatkin olevan salassa. Usko, toivo ja rakkaus loistavat elämäämme, kuin kirkkomme lasimaalauksen läpi.

Herra siunatkoon sinua, ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi, ja antakoon sinulle rauhan. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Jani Latva-Nikkola

kirkkoherra

*********************************************************************************************************