Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lapsen kuoleman surussa ei tarvitse selvitä yksin
Terveydenhuolto, kunta ja seurakunta tarjoavat sinulle ja perheellesi paitsi käytännön apua, myös tukea surun kanssa elämiseen.
Äkillisen kuolemantapauksen jälkeen voidaan perheellesi ja muille asianosaisille järjestää ns. debriefing-istunto. Myöhemmin voit tarvittaessa hakea pitkäkestoisempaa kriisiterapiaa.
Lapsikuolemaperheiden yhdistys Käpy ry tarjoaa asiantuntevaa apua, päivystyspuhelimen sekä vertaistukea. Tukea sekä omalle että läheisten selviytymiselle voi pyytää myös kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista tai seurakunnan papeilta ja diakoniatyöntekijöiltä.
Jos läheisen perheen lapsi kuolee, voi olla vaikea tehdä tai sanoa mitään. Yhteydenotto lykkääntyy helposti. Vaikka ei voisikaan helpottaa perheen surua, voi kuitenkin näyttää, että välittää. Surevia läheisiä voi myös auttaa, vaikka käytännön asioissa: ruuanlaitossa, ruohonleikkuussa tai autonhuollossa.
Rohkaise mielesi ja kysy, mitä sureva perhe tarvitsisi ja milloin he kaipaavat seuraa ja milloin taas haluavat olla omissa oloissaan. Kaikkien sanat jäävät puolitiehen. Riittää, että ollaan yhdessä.
Sureva lapsi tarvitsee erityistukea. Läsnäolo, surun salliminen ja avoimuus ovat avaimia lapsen suruprosessin tukemiseen.
Lapsen surua voi olla vaikea tunnistaa. Se voi olla hetkittäistä ja jäsentymätöntä. Onkin sanottu lapsen surun olevan raidallista. Lapsi saattaa myös pyrkiä suojaamaan läheisiään omalta hädältään käyttäytymällä mahdollisimman normaalisti.
Aikuinen olettaa helposti, ettei lapsi ole selvillä kaikesta siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Tällöin helpolta ratkaisulta tuntuu suojella lasta jättämällä asioita kertomatta. Aikuisen avoin ja rehellinen suhtautuminen kuolemaan on kuitenkin tärkeää.
Asioiden salailu aiheuttaa väärinymmärryksiä, kun mielikuvitus täydentää salatut kohdat. Aikuisten maailman ja vaikkapa hautajaisten ulkopuolelle sulkeminen ahdistavat lasta entistä enemmän.
Jo pelkkä kokemus siitä, että aikuinen jaksaa kuunnella ja keskustella, auttaa lasta. Aikuisen on annettava sanoja surulle, mutta lapsilähtöisesti: lapsi määrää puhumisen ajankohdat.
Aikuisen on hyvä olla valmis vastaamaan vaikeisiinkin kysymyksiin. On myös rehellistä sanoa, jos ei tiedä vastausta. Silloin voi kuitenkin samalla herättää luottamusta siihen, että ajan kuluessa on mahdollista oppia ymmärtämään asioita paremmin.
Lapsen käsitys kuolemasta kehittyy yleensä tiettyä kehityspsykologista reittiä. Siksi esimerkiksi abstraktien käsitteiden käyttämisessä pienten lasten kanssa kannattaa olla varovainen.
Lapsen kanssa voi myös lukea lapsille suunnattuja kuolemaa ja surua käsitteleviä kirjoja.
Tukea lapsen kanssa keskusteluun saa oman seurakunnan papilta tai diakoniatyöntekijältä. Ilmajoen seurakunnasta on mahdollista lainata lapsen surulaatikkoa, jonka avulla lapsen surua voi myös käsitellä. Seurakunnan työntekijöiltä saat neuvoja surulaatikon käyttöön. Tukea lapsen selviytymiseen voit pyytää myös kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista.
Kehityspsykologisista syistä lapsen selviytymiskeinot surussa ovat vähäisemmät kuin aikuisen. Siksi hän tarvitsee lähelleen läsnä olevan ja välittävän aikuisen.
Sureva lapsi tarvitsee myös ylimääräisiä annoksia fyysistä läheisyyttä: päänsilitystä ja syliä. Läsnäolo ja huolenpito saavat lapsen kokemaan, että hän ei ole yksin. Aikuiset ovat mallina elämänuskosta ja toivosta.
Muistoalttarin rakentaminen ja kynttilän sytyttäminen on toimiva rituaali, kun asiasta kerrotaan lapsille. Alttarille voi valkoiselle liinalle asettaa kynttilän lisäksi kukkia ja Raamatun. Jos sureva lapsi haluaa, hän voi tuoda alttarille myös jonkun esineen, joka on muistona kuolleesta läheisestä.
Lapsen surua voi tukea myös kysymällä, mitä hänelle tänään kuuluu. Lapsi voi vastata torjuvastikin, mutta aikuisen kiinnostus viestii lapselle huolenpidosta. Aikuiselta vaaditaan samalla herkkyyttä pysähtyä silloin, kun lapsi on valmis avautumaan.
On lisäksi tärkeää, että itkua ei tarvitsisi tukahduttaa. Kaikki tunteet ovat sallittuja, myös viha. Aikuisen tehtävä on luoda turvallinen ympäristö, jossa lapsi voi ilmaista tunteitaan ja auttaa lasta antamaan tunteille sanoja ja nimiä.
Alle kouluikäiselle surevalle lapselle leikki voi olla luonteva tapa käsitellä kuolemaa. Sitä ei kannata pelästyä eikä kieltää.
Surukokemuksia voi käsitellä myös erilaisten lapselle luontevien luovien toimintojen myötä. Esimerkiksi maalaus tai muu käsillä tekeminen vaikkapa musiikin avulla voi olla hyvä tapa löytää surulle värit ja muodot ja purkaa paperille sisäisiä tuntoja.
Jollekin lapselle musiikki on hyvä surun purkamisen väylä, toiselle urheilu, tanssi ja erilaiset fyysiset pelit antavat mahdollisuuden purkaa sisäisiä paineita.
Lapsen suru voi nousta pitkänkin ajan päästä pintaan mitä moninaisimpina fyysisinä tai psyykkisinä oireina, kuten erilaisina kipuina, ruokahalun muutoksina, vihana tai passiivisuutena. Aikuiselta vaaditaan silloin herkkyyttä tiedostaa asia.
Suru voi muuttua myös traumaattiseksi. Jos lapsi on jatkuvasti ja pitemmän aikaa joko selvästi normaalia aggressiivisempi, hiljaisempi, vetäytyvä tai selvästi masentuneen oloinen, hän voi tarvita surun käsittelyyn erityisammattiapua. Apua voi hakea esimerkiksi oman terveyskeskuksen kautta, myös seurakunnan diakoniatyöntekijät voivat auttaa avun hakemisessa ja ohjata eteenpäin.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä