Sururyhmä
Sururyhmä on tarkoitettu paikaksi, jossa saa puhua surustaan.
Ilmajoen seurakunta järjestää läheisensä menettäneille sururyhmiä, joissa käydään läpi kuoleman ja läheisen menettämisen tuomaa surua yhdessä toisten vastaavissa tilanteissa elävien kanssa. Tavoitteena ryhmässä on etsiä keinoja tarttua uudelleen elämään sekä käsitellä menetyksen aiheuttamia tunteita ja kokemuksia. Rovastikunnallisena yhteistyönä toteutetaan vuosittain sururyhmä myös itsemurhan tehneiden omaisille.
Ryhmiin otetaan 4-8 henkilöä ja ryhmät kokoontuvat 6-8 kertaa, kahden viikon välein. Läheisen kuolemasta olisi hyvä olla kulunut keskimäärin puolesta vuodesta kahteen vuotta. Vetäjinä toimivat seurakunnan pappi ja diakoniatyöntekijä.
Keskustelu sururyhmissä on luottamuksellista. Osallistuminen ei edellytä kirkkoon kuulumista tai seurakunta-aktiivisuutta.
Läheisensä menettäneiden sururyhmään on käynnissä jatkuva ilmoittautuminen. Ryhmä alkaa, kun riittävä osallistujamäärä on ilmoittautunut. Ilmoittautumisen jälkeen sinuun otetaan yhteyttä kahden viikon kuluessa, poikkeuksena loma-ajat.
Myös Suomen mielenterveysseura ja Surunauha ry järjestävät sururyhmiä läheisensä itsemurhan kautta menettäneille.
Suru on rakkauden muoto – se tarvitsee muutakin kuin hautajaiset. Suru on kuin koditonta rakkautta, olisi kauheaa jos tuo rakkaus voitaisiin lohduttaa pois.

